lauantai 18. marraskuuta 2017

Päiväkartan painotus?

Olen usein katsonut karttaa sen planeettapainotusten näkökulmasta. Eli siitä miten planeetat ovat sijoittuneet syntymäkartalla.

Nyt lähdin ihan mielenkiinnosta tutkimaan ja opiskelemaan lisää tätä painotusta ja Marsin sijaintia siinä. 

Karttahan jakautuu erilaisiin sektoreihin. Laajimmat sektorit syntyvät akseleista. Haluaisin tarkastella vähän, onko toiminnallisella Marsin sijoittumisella mitään merkitystä sillä, mihin sektoriin se sijoittuu.

ASC - DC -akseli eli minä-sinä-akseli jakaa kartan päivä- ja yöalueisiin. Päivä sijoittuu yläpuolella, yö alapuolelle. Usein planeettojen sijoitusta näillä alueilla voi tulkita introvertisti ja extrovertisti. Ihminen, jolla on paljon planeettoja päiväkartalla, on usein ulospäin suuntautunut, taas sisäänpäin kääntyneellä on useimmat planeetat yökartalla. Tämä on karrikoitua, sillä kartan kokonaisuushan voi olla toista. 



Mitä jos Mars sijoittuu tuonne Keskipäivän paisteisempaan kohtaan? Potkiiko maailman virtaukset toimintaa? Yhteisön tarpeen innostamana? Onko Mars siellä vapaampi toimimaan ja voimallisempi. Korostaako Marsin sijainti tässä avoimuutta ja julkisuushakuisuutta. Korostuuko tässä tosiasiat, tieteellinen näkökanta ja halu osallistua yhteiskuntaan ja toimia sen hyväksi? Kaikenkaikkiaan onko kysymys toiminnasta, joka tähtää ulkoiseen.

Innostuin katsomaan karttoja ihan tästä näkökulmasta. Haluan katsoa planeettojen sijaintia tämän perusteella, mutta eri toten Marsin sijoittumista, sen merkkiä ja aspekteja joiden tuttujeni kartoilla.

Löysin erään hoitajan kartan, jossa Mars komeilee ihan keskipäivän helteessä. Hänellä on roiskeinen kartta eli planeetat ovat aika tasaisesti ympäri karttaa. Mars on Kaloissa yhtyneenä Venus Kaloissa. Mars on Jodin kärkenä, kvinkunssissa Kuu- Pluto-yhtymään ja Neptunus-Saturnus-yhtymään. Varteen otettava Mars! Marsilla on lisäksi sekstiili Vesimies-Aurinkoon. Se, mitä tunnen häntä, keskittyy hän työssään hyvin myötätuntoisesti ja suorastaan vaistonvaraisesti ymmärtäen heikompaansa. Hyvin tunnepohjaista toimintaa. Hän on tykännyt työstään, jota ei voi helpoksi kutsua. Hän on tarttunut epäoikeudenmukaisuuksiin ja vääryyksiin syvällä tunteella, mutta kovalla kädellä. Ja hän pystyy joustamaan helposti raskaittenkin muutosten edessä. Ei pakene eikä piiloudu, vaan puhuu avoimesti omista huolistaan. Hän on joutunut tekemään elämässään aika suuria päätöksiä ja muutoksia. Toisaalta voisiko Marsin sijainnin päiväkartalla tulkita niinkin, että Mars on osoittanut rohkeutta ja toiminnan varmuutta juuri tuon Jodin kärkenä päiväsektorilla? Onko se suonut henkilön sisäisen valon tuoda oikeat ratkaisut eteensä.

Toinen henkilö on nuorempi. Hänen kartalla Mars on yhtymässä Leijona Kuuhun. Kartalla näkyy yleinen päiväpainotus. Henkilö on lehtialalla ja kirjoittaa paljon. Hän ei kaihda mitään esiintymistä, on ollut mukana esimerkiksi teatterissa. Kun hän kutsun kuulee, haluaa kokeilla lahjojaan! Kartan painotuksen mukaan hän on hyvin extrovertti, avoin, innostunut yleismaailmallisista asioista ja eri kulttuureista. Jo koti (Kuu Leijona) on antanut hänelle tähän lähtöpohjaa. Näkisin hänelle valoista tulevaisuutta yhteiskunnan vaikuttajana. Hän on Au-Vaaka ja noususkorpioni. Marsilla on kuitenkin neliöt Venukseen ja Merkuriukseen, joten oppirahat on elämässä maksettava. 

Kolmas henkilö on musiikkialalla. Hänellä on kartta hyvin yöpainotteinen, mutta Mars on kirkkaimmassa päivänpaisteessa Oinaassa, omassa merkissään. Näkisin, että juuri Marsin sijainti ja merkki nostaa hänet esiin pimeästä. Ilman sitä hän olisi aika maassa. Hän on intohimoinen musisoija ja kova halu olla esillä. Ainoa, mikä voi olla estona, on hänen heikko ryhmätyökykynsä. Kauris-Aurinko on oppositiossa Jupiteriin ja neliössä Neptunukseen. Muuten Marsilla on hyvät aspektit. Toivon hänelle sitä julkisuutta, jota hän hakee! Hänellä on uinuvia kykyjä, sillä Mars on 12. huoneessa.

Katsoin vielä erään politiikkotuttavani roiskeista karttaa. Hänellä on kuitenkin päivänpaisteessa Mars Kaksosissa löysästi yhtyneenä Mc Kaksosissa. Puhelias, osallistuva, ottaa asioista selvän, suorasanainen ihminen, oikea maailman parantaja! Au Härkä, Asc Neitsyt. Marsilla pelkästään hyviä aspekteja. Tämä henkilö on myös parantaja ja auttaa paljon ihmisiä.

Tämä Marsin tarkastelu kartoilla on vain yksi pieni näkökulma niihin. Onko Marsin tällaisella sijainnilla merkitystä? Onko toiminta estotonta? Onko henkilö  innostuneempi uusiin asioihin , yhteisöllisempi ja enemmän ulospäin tähtäävämpi? Nyt katsoin vain Marsin sijaintia päivän kirkkaimpana hetkenä. Sen sijaintihan muuttuu, kun laitamme kartalle myös MC-IC-akselin. Tutkin tätäkin vielä, mutta silmäilen seuraavaksi yökartan painotusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!