maanantai 13. maaliskuuta 2017

Viattomuuden syntymä!

Olen saanut elää ihmeellistä vuorovaikutuksen lämpöä koko sen ajan, kun uusi Kuu syntyi omassa merkissäni Kaloissa. Samoihin aikoihin on Mars ollut sekstiilissä Stelliumiini (Ur,Mer,Ve,Au) ja jotakin hyvää on paljon vapautunut.

Sydämeni on ollut täynnä kaikkea sellaista, missä on ollut lämmintä välittämistä puolin ja toisin. Ihmeellisen hyvä tunne. Ilmaisussa on ollut kauniita sanoja, huomioon ottamista ja muuta sykähdyttävää. 

En tiedä onko se ollut Paremmaksi tulemisen kuutamoa, kuten Taikablogi sen ilmaisi Kuun nyt ollessa täysikuu Neitsyessä. Tänäänhän Kuu on jo liikkunut Vaakaan, missä se aloittaa vähenemisen.

Mutta voiko lapsi syntyä parempaan aikaan 12.3 Kaloissa, Kuu ja Nousumerkki Neitsyessä? Olin mörönsyöttinä kahdelle mukavalle irakilaispojalle, kun isä oli äidin kanssa synnyttämässä pientä tyttöä, joka on saanut nimeksi Viattomuus, Bara-a. Voin kuvitella isän ihmeellistä olotilaa, kun hän sai itse käsin saksilla katkaista napanuoran.

En ole mikään ryyppyihminen, mutta eilen otin joulusta säästämäni Metaxapullon pohjallisen konjakkia. Sen lasin ääressä kiitin elämää kaikesta hyvästä. Samalla täytyy muistaa elämän haasteet ja todellisuus. Katselin TV:stä National Geographicin ohjelman Ennen tulvaa, jossa pääosissa oli Leonardi De Caprio. Siinä hän hehkutti Pariisin ilmastosopimusta. Mutta entäs nyt, jos sitä ollaan jälleen purkamassa Trampin taholta?

Mars on kuitenkin nyt Härässä ja tasoittaa mieltä harkintaan. Olen kylvänyt siemeniä kasvavalle kuulle ja vaihtanut multaa ruukkuihin. Toinen ruusutarina-kirjaseni on menossa painoon. Ihmisen tehtävä on luoda tätä elämää omilla resursseillaan eteenpäin omalla kierrollaan.

Olen huomannut, että astrologia auttaa vahvistamaan myös taitoani englanninkielessä ja suo yhden oppimäärän siinäkin. Tässä lisää tästä Uuden Kuun ajasta, minkä itse koin ihan paikkansa pitäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!