perjantai 23. lokakuuta 2015

Toimintalistan seuraamista: Jupiter, Mars ja Venus Neitsyessä

Vitsiksi ihan voisin nimetä sen, että samoihin aikoihin, kun Jupiter siirtyi Neitsyeeseen, tein pitkän listan kaikesta syystoimista ja kaikista asioista, mitä pitäisi toimittaa tai panna alulle. 

Nyt sitä listaa on pikkuhiljaa purettu yliviivaten toimitettuja asioita. Purettu niitä niin ahkeraan, ettei ole astrologialle ollut aikaa.


Ensinnäkin. Olen ottanut hyvinkin monenlaisiin ihmisiin yhteyttä saadakseni parannusta ympäristön suhteen, ei vain omani, vaan yleisen. Kaikenlaista hyvää on luvattu. Näkisin tämän toiminnan liittyvän omaan Chiron oppositio Mars. Vahva jupeterimainen luonteeni nousee pintaan usein syksyn tienoilla tai silloin kun Neitsyt Marsini vahvistuu. Nythän siihen on yhtyneenä pian Venus, Jupiter ja itse Mars. Katselen ympäristöäni tarkemmalla silmällä, niin omaani kuin laajemmaltikin. 

Voin kertoakin tuosta pienin esimerkein. Olen pelastanut erään villikissan turvaan talven kylmiltä. Olen pyytänyt yleisen parkkipaikan korjaamista ja laajentamista tässä. Olen huolissani naapurimetsän vanhoista koivuista myrskyn tullen. Olen pyytänyt apua erääseen rikkonaiseen siltarumpuun. Olen keskustellut lähiseudun kauneimmasta hongistosta, joka vielä on pystyssä. Ja olen kaivanut esiin osoitteen Punaiselta Ristiltä, jonne voisin viedä vaatteita. Jne...

Siis olen työntänyt nokkani sellaiseenkin joka ei minulle kuulu. 

Kuinkahan monet suomalaiset ovat tämänkin kuun aikana tarttuneet asiaan, joka ei heille kuulu, Onneksi (viittaan nykyiseen kansainvaellukseen)! Jos kuitenkin tuolla menttaliteetilla "ei kuulu" elettäisiin tällä planeetalla, ihmiskunta ajautuisi perikatoon. Jokainen joskus tarvitsemme toisen tönäisyn, toisen avun ja toisen avuttomuudenkin kohentamalla omaa arvoamme. Yritämme elää ihmisiksi, Toiset auttaen, toiset taistellen vastaan.

Hirveästi minulla asioita mielenpäällä. Nythän on yleisesti Jupiter oppositio Chiron (Khiron)!  Tässä Liisan Taivaanmerkit-sivulla tästä enemmän. Joten ensin yritän tässä jotakin ymmärtää Chironista.

Noukin hyllyltäni Raimo Nikulan kirjan, jossa hän kertoo Chironista (Khiron tai Kheiron). Otan tähän poimintoja ensin tämän asteroidin arkkityypistä:
- Kheiron eli kreikkalaisessa mytologiassa kentauri. Kentauri taas tarkoittaa "sitä, joka kokoaa härät yhteen."
- Kentaurit olivat kuokkavieraita.
- Kentaurien hillitön, "ylimaskuliininen luonne"
- Kentaurit vaelsivat ...etsivät mitä voi käyttää hyväksi. Kentaurit symboloivat raakalaisuutta ja barbaarisuutta.
- Kentaurien tehtävä yleensä näyttää olleen myyttien mukaan uhrata elämänsä korkeamman, Herakleen edustaman tietoisen edistyksen, hyväksi. 

Näistä viitteistä voi lukijakin jotakin omia Kheironiinsa. Ja yleiseen maailman menoon.

Kheironin tehtävä-osiossa Raimo Nikula on ottanut viitteeksi Rollo Mayn seuraavan ajatuksen:
" Kyky muuttaa muita ihmisiä syntyy kohdattuamme omat vastoinkäymisemme. Haavoittuneet ihmiset ovat parhaita parantajia. Me parannamme itsemme haavojemme avulla. Parantamalla muita, kuten shamaanit tietävät, me pystymme itse terveinä."

Tuosta voi olla monta mieltä. Itse olen tavannut monta parantajaa, jotka eivät ole pysyneet itse terveinä, vaikka ovat osanneet parantaa muita ihmisiä. Eikö he ole sitten tarpeeksi 'haavoittuneita'?

Joka tapauksessa näistä mietteistä Nikulalla nousee esiin Kheironin vaikutus uhrauksesta korkeamman tietoisuuden hyväksi. Mietin, että kaikki se, mitä juuri maailmalla tapahtuu, tapahtuu silmiemme edessä ilman, että ymmärrämme kaiken sen perimmäistä tarkoitusta, koska emme ole siitä tietoisia. 

Nikula ottaa esiin Kheironin uhrautumisen Uranuksen hyväksi. Uranus, jota kutsutaan uuden tietoisuuden valoksi, jopa New Age siihen liitettynä. Näen, että Nikula on syvästi pohtinut Kheironin tehtävää, koska se on liitteenä ainakin minun ostamassani painoksessa. Hän sanoo: "Kheironin lopullinen tehtävä on jalostaa ihmistä vastaanottamaan ne voimat ja kyvyt, joiden ansiosta hän ei enää ole viettiensä hallitsema luonnonolento ja sinällään haavoittuvainen, vaan jumalten kaltainen olento."

Se on paljon sanottu. En tiedä minkä tiedon pohjalta tällaista kirjoitetaan. Myönnän, että en vieläkään ole kunnolla tarttunut Melanie Reinhartin Chiron-kirjaan. Enkä sen vuoksi voi syventyä vielä enempää Chironiin. Riittää kun nostan esille itselleni ja ehkä lukijoillenikin näitä minusta varteenotettavia huomioita. Kheirontietoa ei tule analysoida, eikä punnita, vaan se olisi otettava vastaan suorasta tietoisuudesta. Miten?

Miten se nyt on yleisestikään mahdollista, kun Kalat-Chironia on vastassa analysoiva ja järkevyyttä kannattava Neitsyt-Jupiter ja minulla Neitsyt-Mars? Aika osuvaa kaikki tämä juuri turvapaikanhakijoiden ja turvaa antavien sanan käytössä. Yritetään järkeillä. 

Edelliseen viitaten muistan ajan, kun olin Ruotsissa 22-vuotiaana. Työskentelin perheessä, jonka äiti oli palkattu ulkomaalaisten 'pakolaisten' opettajaksi. Kuuntelin hänen kertomana sitä ihanneajatusta, kuinka näitä Afrikasta ja muualta tulleita ihmisiä opetetaan 'sivistyneiksi ruotsalaisiksi'. Mietin jo silloin, ottavatko ruotsalaiset vastaan sitä lahjaa, mitä kenties näillä ulkomaalaisilla 'sivistymättömillä' olisi antaa ruotsalaisille. Että se ei jäisi yksipuoliseksi, omaa kulttuuria korostavaksi ja toista aliarvioitavaksi vuorovaikutukseksi.

Ja muistan myöhemmältä ajalta, kun vierailin Ruotsissa siskoni luona juuri, kun oli esim. leipurien lakko. Ruotsalaiset jäivät ilman leipää, kun sitä ei kaupasta saanut ja hiivakin loppui. Ulkomaalaiset taisivat juuren teon säästämällä leivänmurusiaan ja nostattivat hyviä leipiä. He opettivat sen ruotsalaisillekin.

Tarkoitan näillä esimerkeillä sitä mitä nyt on tapahtumassa. Mihin asetamme itsemme ja avuntarvitsijat? Jupiter oppositio Chiron voisi opettaa paljonkin!

Tietenkin mietin sitten omaani Chiron oppositio Mars. Neitsyt Marsini, johon ovat nyt vaikuttamassa Venus, Jupiter ja itse Mars. Pystyykö Chiron keskustelemaan itseriittoisuuteni kanssa?

Aika mielenkiintoista tämä kaikki, eikö totta?!

Cafeastrologi: Jupiter transits opposition Chiron
#Your personal, spiritual, or cultural values may undergo questioning. Problems can arise if you have been devoting too much time, interest, and energy to a specific area to the exclusion of other goals. You may feel challenged to conform to the expectations or traditional standards of the people in your personal or professional life at this time. You are apt to have more faith in your own visions and truths, which you may tend to carry to the extreme. You are inclined to overstate your beliefs, thus creating problems and confrontations with others during this period.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!