lauantai 20. joulukuuta 2014

Mars oppositio Pluto, tarpeellinen paikka!


Tämän hetkinen Mars seilailee 2. huoneessani, omien voimavarojen ja resurssien huoneessa Vesimiehen myötätuulessa. Se tekee oppositiota minun juurikarttani Plutoon!

Tuleepa mieleen edellisen blogisivuni hehkutus kauniin sinisen taivaan alla. Nyt nousee pilviä. 

Sanovat, että minä mukamas olisin muuttamassa ympäristöä. Ja että kosmiset tuulet niitä välittäisivät. Siis oikeammin, että minä olisinkin vain pieni pelinappula siinä. Ja että minun pitäisi purjehtia tuulen suuntaisesti. Kun katson kuvajaistani, niin se vääristyy aivan kuin tuo pylväs kuvassa. Minä en ole tuo. Maailman liikkeet ympärillä sen tekee vääristyneeksi. 

Pluto Leijona tekee henkilöstä usein pröystäilevän. Siis tämä oppositio on tosi hyvä käydä läpi. Ottaa itsekritiikki ja realiteetit käsiin. Oppositiossa on keskustelukumppani aina läsnä. Sen myötä on tunnusteltava ympäristöä, otettava vastaan ilkeän ja hyvän kaiun värähtelyt, pystyä ne erittelemään. Parasta painaa pää ja huomata omat heikkoudet, mutta yhtä hyvin suoristaa selkä ja nähdä voimavara. Oppositio on tosi hyvä paikka! Muutospaineita. Takapakkia. Täyskäännös vai uhmakkaasti päin seiniä? Tai vain pysähtyä kuuntelemaan, tunnustelemaan. Älä pidä kiirettä!

Tämä transiitti on oikeastaan ihan hyvään aikaan hetkenä, jolloin pimeys ja valo ovat myös oppositiossa. Hetken seisaus ja toinen lähtee voitolle. Toinen painaa nöyränä pään alas ja alkaa perääntyä. Jokaiselle joulu on myös jonkinlainen oppositiopaikka menneelle ja tulevalle, koska kristityllä maailmalla on vuoden vaihde. Minkä vanhan antaa väistyä, mitä uutta laittaa elämän reppuun? 

Oli muuten ihana hetki istua täpötäydessä kirkossa ja kuunnella Saara Aallon, Teemu Roivaisen ja lapsikuoron esityksiä. Siinä oli hyvin hoitavat värähtelyt eikä mitään pilviä ollut näkösällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!