tiistai 2. joulukuuta 2014

Hyvä Hevonen

Oliskohan tämä sitä tämän hetken Jupiteria Leijonassa, yhtyneenä juurikarttani Vestaan? Juurikarttani Jupiteria Jousimiehessä? Oikeastaan tämän puolen itsestäni sytytti kasvava Oinas-Kuu ja Saturnus yhtymä ASC sekä Saturnus avautuva kvinkunssi Merkuuriukselle! Kunnia sille! Minä tein runon!

Kuva on netin ilmaispalvelusta
Hyvä hevonen

Pienestä pitäen opin
ryömien, kontaten ja jaloille nousten,
että särmiä ja kulmia riittää,
pölyä, roskaa ja moskaa.
Ja kaikkea hyvää ei saa
mihin kättä kurkottaa.
Usein sen mitä saa,
niskaansa kaataa.

Sen opin.

Ja kun kävelin, juoksin ja tanssin,
opin väistämään ja valitsemaan.
Valitsen missä kuljen,
mihin ja milloin kuljen.
Valitsen jopa ihmisiä,
kenen eteen pysähtyä,
ketä ohittamaan lähteä
ja ketä rinnalle jättää.

Opin sen.

Mutta tärkeintä on valita hevonen,
minkä selkään nousta.
Se lauma on suuri ja monenkirjava.
On hyvää, ylpeää ja nöyrää
laukkaavaa ja kävelevää.
Valita hyvä hevonen,
sillä se mikä toiselle on hyvä,
ei aina itselle passaa.

Arvioida hyvin, on hyvä.

Hyvän hevosen olen valinnut.
Se on osoittanut hyviä teitä,
kivisiä, kapeita ja leveitä,
itkettäväksi ja naurettavaksi.
Väliin olen itse suitsissa,
välillä annan sen mennä.
Sillä kyllä minä osaan,
ja luotan että sekin osaa.


Olen usein kyydistä tippunut,
kuhmuja ja haavoja saanut,
liannut asuni ja käteni,
pessyt ja hangannut,
vaatteita vaihtanut,
hiukseni silotellut ja
henkeä vetänyt.
Anteeksi osaani pyydellyt.

Taas selkään noussut.

Minulla on hyvä hevonen.
Rakastan sitä paljon.
Se on hyvää sukua,
elämän ASENTEEN kantasukua.

Sen nimi on POSITIIVI.




Leila Kastelli 1.12.2014




2 kommenttia:

Olen tosi iloinen kommenteistasi!