tiistai 9. syyskuuta 2014

Saturnuksen sijainnin tarkastelua - mistä se muistuttaa?

Kun edellisellä sivullani yritin selvitellä astrologian osoittavuutta, yritän nyt katsella miten itse voi suunnata katsetta ympäristöönsä ja toimia siinä osoittajana. Voiko?

Kuvassa ihan tarkoituksella lapsen sinisilmä, kukka nimeltä "Baby blue eyes"

Minulla oli pari päivää sitten tässä seurue kyläläisiä talkoolaisia savusaunomassa ja istuttiin pitkään tarinoiden. Keskeisenä aiheena olivat nk. työpaikka- ja kylähullut. Tultiin siihen tulokseen, että vain he osaavat olla se ITSE. He jäävät sanomisineen ja temppuineen kaikkien mieleen iloisina muistoina. Heitä on vaikeampi osoitella eli vaikuttaa heidän elämäänsä. He ovat vain itse ja uskaltavat sen. He eivät koskaan ajattele kuten eräs täkäläinen: - Enhän minä voi sanoa mitä minä ajattelen. Mitä ne muutkin ajattelisivat jos minä sanoisin mitä minä ajattelen.

Olisi mielenkiintoista katsella miten Saturnus, jota usein kutsutaan rajoittavana tekijänä kartalla, sijoittuu tällaisten kylähullujen kartoilla. Heillä, joilla se persoona korostuu yli toisten johdattelun ja yli itsearvioimisenkin.

Olemme liikaa ulkoisen johdateltavissa. Liian vähän käytämme omaa kapasiteettia. Emme uskalla olla ITSE.

Nyt olen keskellä karttaani ja yritän keskittyä Saturnuksen kulmiin. Syntymä-Saturnus on tuolla Vestaan ja Plutoon yhtyneenä. Hyvä poppoo, sillä siitä ehkä syntyy arviointikykyni, se mitä minulla on. Onko se siinä liian hallitseva? Rajoittaako se liikaa? Ne ovat niin kutsutun oman mieleni huoneessa 8 ja Leijonassa kaikki. Nyt kun on Asikaista lukenut ja kuvitellut, että Au-merkkini kera stelliumi olisi jotenkin muka hyvä pakkaus, niin unohda se. Jos se pakkaus onkin juuri tuossa Leijonassa. Ärggh! Jos uskon tuon ärhentelyn voimakkuutta, voisin löytää itsestäni uusia ulottuvuuksia. 

Leijonavoima voisi olla juuri se kylähulluuden kantavin voima. Tulivoima, jolla on oma energiansa. Oinaassa se on liian itsekeskeinen (taas minua on loukattu), jousimiehessä se on liian maailmoille hajoava. Kun Jupiter on nyt Leijonassa, niin ei muuta kuin kaikki persoonalliset voimat kehiin. 'Minä' saa olla minä itse, ärhennellä ja laukoa oman maailman tuntoja ja ajatuksia, vaikka aidat kaatuisivat. Ja ympäristö nauraisi. Voishan siinä oppia nauramaan  mukana! 

Mutta missä se Saturnus kulkee nyt? 18 astetta Skorpionia. Suhteessa omaan karttaani se käy aikamoista keskustelua 18 asteen Chironin kanssa (syntymäkartalla perääntyvänä). Jos minä alkaisin jahkailemaan terveyteni kanssa, niin ei tulisi mitään puutarhahommieni tai Vuokatti-vaellusteni kanssa. Kaikella sillähän pidän terveyttä yllä. Olen aika terve tänään, aion olla huomenna ja eteenkin päin. Syön iloisesti hyvällä ruokahalulla, vaikka sen suklaankin, ja kovasti sieniä ja marjoja metsästä! Haaveilen karpaloista.

Ei tuollaiset yhtymät tarkoita sitä, että nyt pitäisi huolestua jostakin. Ehei! Vaan iloita itsen olosta, löytää se hyvä osa terveyttä ja vanhuutta ja kasvattaa sitä. Saturnus tuolla on hyvä muistutus siitä. 

Astrologia pitäisi parhaimmillaan olla sitä, että se herättää jokaista huomaamaan jonkun kulman itsen hyvinvoinnista ja olemassaolon mahdollisuuksista, ei vain vaaroista. Katsoin elokuvan "Olemisen sietämätön keveys", mielenkiintoinen näkemys ihmisen viettien voimista ja kamppailusta saada olla itse hyvin kipeällä lailla. Elokuva taiteellisesti oli tosin vähän hajanainen ja se häiritsi. Mutta juuri näitä ajatuksia se herätti. Osoitti jotakin.

Millaisissa kulmissa Saturnus siellä kurkisteleekaan? Syntymäkartallani Chiron on neliössä tähän tulipesään (Saturnus, Vesta ja Pluto), joten nyt Saturnus on siellä omassa kehässään myös. Nyrkkeilyottelu varmaan käynnissä. Melskatkoon rauhassa. Vesta on hyvä tuomari. Se jättää tulensa minulle luovaksi voimaksi. Jokaisella on luovuuden tuli jossakin, useimmilla vielä salaisissa kammioissa, jopa rautaholvin takana. Kuka sen on lukinnut? Kuka sen pystyy aukaisemaan? Jonkun täytyy uskoa sinuun tai sinun itsesi pitää uskoa sinuun.

Chiron on syntymäkartalla aina iloisessa sekstiilissä Marsin kanssa ja sallinut minun toimia omalla tavallani. Joten tässä on nyt myös samassa asemassa Saturnus eikä voi mitään. Ovi on jäänyt raolleen.
Toimi silloin kun siihen on vapaus ja tilaisuus!! Karkaa, kun ovi on auki!

Astrologisesti näitä tilaisuuksia on tarjolla sylin täydellä, jos huomioi ne. Astrologia tässä muistutuksena. Astrologia voisi olla hyvä muistutuslista! Sehän on kuin elämä itse! Elämässa löytyy estoja, esteitä ja  haasteita, mutta aina myös niitä aidanrakoja, josta voi kaikkea paeta ja olla enemmän itse kaikista niistä haasteista karaistuneena, rispaantuneena, mutta myös täynnä uutta elämänmahdollisuutta.

Kunhan ei  vain ajattele, mitä ne muut ajattelevat! 

Ja vielä, Saturnus on myös oppositiossa Kuun yläsolmuuni siellä Härässä 5. huoneessa. Jospa se vähän ravisuttelisi sitä minun luovan huoneen puolta. Tai muistutuksena taas; itse minun sitä pitää ravistella! Olen sitä ravistellut jo koko kesän. Se on ollut helteestä vähän unelias, mutta jotakin syntyy tyhjille maalauspinnoille kuitenkin. 

En tainnut osata, osoitella astrologiaa yhtään sen enempää kuin se osoitteli minua. Vaikeaa se on, kun on tulossa 'uskoon' tällä alalla. Ainoa millä ehkä osoitin, on nämä sanani. 

Saturnus-yhtye jotenkin toimii tässä, hyvä saundi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!