torstai 28. maaliskuuta 2013

Heikko kumoaa vahvaa, pimeys kirkastaa valoa


Ihana Vaakakuu nousi 26.3 (erään tutkijan pyynnöstä tarkkailtiin) Kastellin Linnanraunioiden itäisen sivun keskimmäisesta aukosta suurena ja komeana. Tosin aukon edessä on juuri tihein kuusikko, joten sitä nousevaa kuuta aukon kohdalta oli mahdotonta kuvata. Mutta uskon, että muinoin on paikalla juhlittu kevätkuun nousua.

Täysikuu aina vastakkaisasettelussa Auringonkin kanssa, joten tässä valossa on kiintoisaa tutkia vastakkaisuuksia, kuten heikkoa ja vahvaa transiittia ja työn ja kodin akselia.

Myös MC akselini on Vaa'assa. Ja siihen kohdistuu nyt kaksikin vaikuttavaa transiittia Jupiterin (kolmio) ja Marsin (oppositio) suunnalta. Oppositio kuviona nähtävästi on vaikuttavampi kuin kolmio. Taas planeetta Jupiter on voimakkaampi kuin Mars. Joten mielestäni ne kumoavat toistensa voimia. Marsin oppositio varoittaa polttamasta näppejään ja Jupiter lupaa palkkioitaan.

Muutenkin MC eli keskitaivas ja IC muodostavat akselin, josta olen oppinut, että MC kuvaa kodin ulkopuolisen työn ja IC kodin työt. Syvennin asiaa Juhani Nummelan kirjan myötä. MC kuvaa myös elämäntarkoitusta ja päämääriä, uraa, julkisuutta, kunnianhimoa ja itsetietoisuutta. Olen oppinut itsetietoisuudesta, että 'haluan olla olemassa'. Ja kun ihminen on yhteisöllinen otus, se haluaa olla olemassa yhteisössä toimivana jäsenenä. Siksi 'työttömän' osuus näinä aikoina on kuin 'näkymätön' vanhoissa kulttuureissa. Rooli, joka osoitettiin rangaistuksena. Nyt sen pitäisi olla yhteisölle kohdistettu rangaistus, ei yksilön. Valtio, jossa on paljon työttömiä, on todiste huonosta hallinnosta! Ja kun tämä on maailmanlaajuista, on se todiste ihmisen kykenemättömyydestä hoitaa yhteisöllistä tehtäväänsä. Vaikka tämän päivän yleisellä kartalla onkin MC Rapu - IC Kauris!!

IC kuvaa kaikkea sitä miten omistautuu kodille ja perheelle, läheisille ja se miten siellä käyttäydyn. Minulla tämä akseli on siis Vaaka-Oinas. Työ on minulle diplomatian valtakuntaa ja koti tyrannin aluetta. Myönnän, että töissä joustan ja kotona otan vallan käsiini. Tosin äitinä se näin kuuluukin olla, mutta juuri pari päivää sitten ilmiannoin pojalleni selväksi, että edelleen olen pomo tässä huushollissa. Poika pyysi anteeksi.

Hyvä näin, sillä jos tuo akseli olisi toisinpäin, se voisi olla hankalampi asetelma. 

Hämmentävää tässä akselissa on tuollainen etelä-pohjoisen vastakkainasettelu. MC onkin kartalla etelään ja IC pohjoiseen. Hauska mielikuva tulee tuosta, että kotona jäätyy ja töissä tulee hiki. Nyt kun Mars on yhtymässä tuohon IC:hen, pitäisi tulla kotonakin hiki. Ja tosi on. Nyt jos koskaan pitäisi keskittyä kodin töihin, jotta saisin asiat rullaamaan sitten puutarhassa, kun sen aika on!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ruhtinaallinen palkkio vai lisähommia?

Astrologia on hauskaa! Astrologia varoittaa, lupaa kauniita ja antaa toivoa.

Marsin sulkeutuva kolmio Plutolle lupaa ruhtinaallisen palkan jostakin sellaisesta, jota olen rohkeasti vienyt päätökseen. Odottelen sitä tässä viikon verran. Ei sentään. Enemmänkin tuo kuvio on varoittava juttu. Hillitse itsesi, äläkä mene kaikkeen mukaan!! Ovi on liian helposti ja kutsuvasti auki.



Olenhan minä montakin asiaa vienyt päätökseen, mm. kirjoitellut opaskylttitekstejä ainakin kymmenen kappaletta. Keskiviikkona on niiden osalta kokoontuminen parin 'kriitikon' kanssa. Jospa saisin vaikka kiitosta! Tänä iltana kokoonnutaan pelaamaan naapureiden kanssa jälleen kerran Rummicuppia. Työn alla on myös pojantyttären tanssihame, itämainen sellainen. Jospa hän olisi tyytyväinen. Ja olen suunnitellut mukavaa lukuiltaa kyläläisille. 

Monta juttua olen laittanut alulle, monessa hommaillut. Suomalaiset eivät helposti kiittele. Tuntuu joskus kuin se olisi itsestään selvää, että joku 'hullu' toimii ja tohottaa. Vähän sitä ihmetellään ja joskus hitaasti mukaan tullaan. Mutta että kiittää! Antaa palkkiota jopa?!

Yksi juttu kuitenkin on, mitä ojennetaan sylikaupalla: LISÄÄ HOMMIA JA VASTUUTA!

Olen sitä mieltä, että ei se mitään palkkiota ole. Toiset laistavat yhä enemmän omaa vastuuta ja siirtävät sitä muille. Minun Plutoni on Leijonassa, se helposti asettuu korokkeelle, innostuu ja hajoittaa vanhoja kulisseja. Jarruja minä enemmänkin tarvitsen kuin kiitosta.

Tuolla ylhäällä on kuva suosikkikasvistani ruttojuuren lehdestä. Jotenkin se kuvaa Plutoani, pyrkii esiin, ylös ja rönsyilee hulvattomasti. Kuitenkin olen onnistunut pitämään sen aisoissa jo yli kymmenen vuotta ja jakanut siitä ystävilleni voimaa. Sen juuria on tuon tuostakin kaivettu esiin lääkkeeksi. Ja siitähän tuo kasvi vain innostuu. 

Toki pitää muistaa, että Pluto Leijonassa on vuosikymmenten kysymys (viimeksi vuodet 1938-57) Se luo omaa merkitystään kaikille niille, jotka syntyvät Pluto-Leijona ajankohtaan, kaikelle virtaukselle ja muutoksille silloin. Synnyin ajankohtana, jolloin maailma alkoi muuttua maailmansotien tiimellyksessä, jolloin Hitler halusi valloittaa estraadin saksalaisella ylpeydellään ja kunnianhimollaan. Ja moni muu liittyi siihen. Luotiin kansainvälisiä yrityksiä. Pienet jäivät jalkoihin. (Kytkentöjä Ulla Palomäen kirjasta Pluto)




tiistai 19. maaliskuuta 2013

Juhlapäivä, uuden alku?


On kansainvälinen astrologian päivä juuri kun Aurinko aloittaa uutta kierrostaan. Astrologian Taika-blogissa se nostettiin hienosti esiin ja pyydettiin sitä kunnioittamaan.

Minä en oikein osaa ottaa osaa tuohon juhlaan. Katselen karttoja ja transiitteja ja mietin miksi on jotenkin niin takkuinen olotila. Löytyiskö syy sieltä? Ei kai itsessä mitään vikaa voi olla, höh? Ja kun ympärillä olevat ihmisetkin ovat ihan siististi. Nettikin toimii ja taivas on rauhallisen harmaa. Eikä aina jaksa ottaa osaa maailman murheisiin. Vai mitä meinaa tällainen aika uuden paavin valinnassa?

Mars on oppositiossa Neptunukseen ja väittää, että jos en jotakin ota opikseni, niin tulee kolisemaan. Missä on itsepetokseni? Tässä vain kantelen puita, pesiä sytyttelen, pesen pyykkiä ja paistelen muffinsseja. Onko nämä kirjoittamiset jotakin itsepetosta? Nämäkö pitäisi lopettaa? No eihän näitä paljoa kukaan lue, sillä itseksenihän tässä opiskelen. Onko se astrologia, jolla petän itseäni? Vai petosta se, että luulen siitä jotakin ymmärtäväni? Turhaan tässä rääpistelen?

Olen oppinut luottamaan taivaan energioihin, jotain meille ihmisille hallitsematonta siellä on. Osaamme mukautua siihen, kun tiedostamme sitä. Enemmänkin ymmärrän tuon opposition siten, että en luota omaan intuitiooni. Olen antanut vallan jollekin järjelliselle epäluulolle. Annetaan sen elää hetkensä. Sitten tulee muuta.

Yleisesti Mars ei ole nyt kilteimmillään muutenkaan, tulossa vain tarkempaan yhtymään Uranuksen kanssa. Joten syytä on olla hiljaa hissukseen ja kuunnella mitä ympärillä tapahtuu. Talven vesi ei ole vielä päässyt vapautumaan, mutta pian, pian…


Etsin kartalta jotain positiivista. Ja löysinkin: Jupiter sulkeutuva kolmio Keskitaivaalle. Ja kas kummaa. Plus miinus nolla! Jupiterin lupaukset päihittää Marsin opposition heti reilusti. Se lupaa Kuut taivaalta ja kaikkea hyvää. Mutta tämäkin sulkeutuvana. Se mitä joskus aloitin (vuosi sitten), sen kanssa mennään kohta lujaa. Huomenna onkin kurssipäivä ja opin varmaan jotain uutta yrittämisestäkin. Ehkä sieltä saan jotain evästä tulevaan.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Yleistä

Olen aika omanapaisesti vain tuijottanut omia transiittejani, siinäkin Marsin kohdalta, enkä niinkään paljoa ole tutkaillut niiden suhdetta yleisiin transiitteihin tuolla taivaalla. Näiden yleistysten mukaanhan tehdään lehtien horoskoopitkin. Ne joille vähän naureskellaan, mutta joita silmäillään kuitenkin ahkerasti. Ne tehdään kuitenkin merkkikohtaisesti yleisten planeettakulmien- ja sijaintien kautta. Tässä otin kartan 20.3 päivälle.


Kun kartta on tuollainen, niin koko eläinrata on liikkeessä mukana kuulemma, kaikki elementit! Mutta enpäs osaisi kyllä noista kulmista horoskooppeja tehdä! Lilli niitä esimerkiksi tekee ja tästä voi kurkistaa mitä hän on nähnyt tuollaisesta kartasta tälle päivälle tai tälle kuukaudelle. Merkeille sieltä löytyy vuosihoroskooppi.

Siellä on todellakin tuo kuvio Jod eli Jumalan sormi Pluton, Saturnuksen ja Jupiterin kanssa. Ja T-risti Uranus yhtymä Marsin ja Pluton kanssa. Hurjia kuvioita! Sitäkö tämä kaikki hurlum taas on, maailman tilanne jo sääkartoillakin saatikka sitten Europeleissä tai Kiinan joen suuret sikaruumislaumat. Tässä lähelläni se on ollut raskaina energioina kaikilla. Kaikilla kolottaa jotakin paikkaa. Haasteena miettiä mikä on elämän tarkoitus. Pakottava tarve saada asioita liikkeelle? Mutta kun seinä tulee vastaan! Eli luopua niistä. Ja kokeilla muuta? 

Stelliumi Kaloissa (Neptunus, Merkurius, Kheiron, Venus ja Aurinko) takaa vielä tätä tunteenomaista lillumista, jossa ei oikein tiedä mihin suuntaan lähteä.

Kun siinä on sitten mukana vielä tuo Merkuriuksen perääntyminen ja Marsin ja Uranuksen yhtymä, en ihmettele, että linnut nokkivat nettijohdonkin rikki ja minulta katosi yhteys kokonaan. Kaikkia kommervenkkejä ja monta matkaakiin siinä ehdin tehdä ennen kuin syy selvisi. Siis kaikki on takkuillut, jopa pesän sytyttäminen. Silloin on paras olla hissukseen ja rauhallinen.

Nuo viime yön valtaisat revontulet voi sitten sotkea jotain linjoja enemmänkin tai sitten jotain lähtee liukkaammin liikkeelle. Auringon tunteenpurkauksiahan ne ovat ennen uudelle kierrokselleen ryhtymistä. Talvi on jätettävä täällä! Muistan vanhasta Aapisestani tarinan kun Pakkanen ja Aurinko mittelöivät siitä kumpi voittaa. Aurinko voitti!

Kuu siirtyy pian Leijonaan ja Aurinko Oinaaseen! Mars saavuttaa Uranusta. Sitten on talven mahti ohi!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Mars voimissaan Oinaassa!

Sassaa, sassaa, sat-sat-saa!! Upeaa! Tätä jo odottikin! Nyt vain tarttua tuohon energiaan vaikka kynsin hampain,  vaikka ryömien, ulisten...Tanssia nyt pitäisi, sillä jalka irtoaa maasta heti, kun olet päättänyt tehdä jotakin, toimia, tarttua asiaan ja ravistella vähän takamustasi. Hyvä neuvo tuolle takamukselle oli eräältä oinas-tyyppiseltä ihmiseltä: - Kun nouset aamulla sängystäsi ja olet siinä 37 asteen nousukulmassa, niin äläpä vielä oijokkaan raskasta selkääsi, vaan anna 'hymyä pyllyyn'. Siis siinä asennossa ota käsilläsi polvista kiinni ja ravistele takamustasi niin kauan, että tunnet itsesi heränneeksi ja nivelet liukkaaksi.' 

Tuosta neuvosta olen ottanut  muuten vaarin ja teen usein sitä aamulla. Tosi on, selkä suoristuu ja askel tuntuu kevyemmältä. Ja täysin tuollainen on tunnelma, kun Mars irtautuu Kalojen vesi-imusta ja nousee kohti kevään sarastusta. Se mätkii jäätikut katolta ja narraa suuta nauruun. Se halkoo valollaan maisemat kahtia varjoilla ja auringolla, ja se koskettaa kutkuttavasti poskea. Ihana Oinas-voima!

Luen Johanna Karpovin uutta kirjaa ' Astrologian opas' ja siellä on Oinaalle annettu seuraavanlaisia laatusanoja (joiden kanssa sulussa leikittelen) :
- aggressiivinen, aito (joskus on hyvä antaa tulla)
- aloittava, avoin (alatko mua?)
- dynaaminen (tekee kuten vesi tuon dyynin kuvassa)
- energinen, ennakkoluuloton (nyt kehiin!)
- ensimmäinen (joskus niinkin)
- harkitsematon (tartteeko kaikkea pähkäillä?)
- hurja, hyökkäävä (sotaan tuota tarvitaan)
- impulsiivinen, innokas (vaikka toiselta varpaat menee)
- innostava, itsenäinen, itsekäs ( olen olemassa hei)
- kaunistelematon, kiihkeä, kiivas, kärsimätön jne... hurja määrä adjektiiveja, jotka loppuvat ilmaisuun ärtyisä. 
Siis jos en saa mitä alan, mitä tahdon, mihin ryhdyn...niin tottakai olen ärtyisä!

Marsin kyydissä kulkeissa tuo oinas-energia sopii todella hyvin siihen rytmiin jota kierrollani nyt kuljen. Sillä nyt Mars lähtee vauhdilla kulkemaan toista kierrospuoliskoaan suhteessa minun karttaani. Mars on kotonaan juuri tässä merkissä, se missä tuli syttyy ja kevät alkaa. Tosin sen alkuhuone olisi se 1-sektori, minulla kuitenkin ihan mukavasti 3. huone, jossa pakostakin joudun tarkkailemaan sitä miten selviän tässä uudessa elämänvaiheessani, miten jaan voimani ja rahani. Moni eläkeläinen tyrmistyy, kun saa eläkerahapäätöksensä. Niin minäkin. Olen pitänyt kirjanpitoa siitä asti kun eläkkeelle jäin ja todennut, että menot ylittävät eläketulot. Jos en olisi saanut ylimääräisiä tuloja kuten veronpalautuksia tai tuloja sijaisuuksista, en tulisi toimeen tässä. Käydä kampaajalla tai hoidoissa tai ostaa uusia vaatteita? Älä unta nää! Kun remonttiin ottaa lainan, niin sekinhän pitää maksaa takaisin. 

Toinen juttu on sitten fyysinen energia (jonka saan yrteistä ja metsän marjoista) ja henkinen tila (sen saan ystäviltäni). Olen nähnyt paljon unia, kuten Kalat-aikakauteen kuuluu. Mm. sain keskenmenon ja näin kun minulle tehtiin komea korkea hauta. Katselin sitä vielä perääni, että muistaisin paikasta pojille kertoa. Siis viimeinkin pitää jotain jättää...huokaus. Miten Rapu voi jättää mitään vanhaa?!  Rapuhan pakkaa kaiken reppuun ja laahaa sitä mukanaan, vaikka viimeisillä voiman rippeillään. Liian paljon katsoo Rapu menneeseen, liian pitkään.

Kiltti Oinas-Mars! Olet pian yhtymässä Oinas-Junooni, joka ilmentää avioliittoa, kumppanuutta, ystäviä ja suhteita, ennen kaikkea feminiinistä voimaa, mikä tasapainottaisi mukavasti tätä miehekästä Oinas-Mars-menoa. Luo se tasapainoinen tila, millä jatkaa matkaa! Kiitos!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Marsin ylämäki



On Mars ja sulkeutuvat neliöt Stelliumiini!

Kuten olen todennut, tietyt kuviot avautuvat ja sulkeutuvat planeetan kulkiessa radallaan loitontuen ja lähestyen taas spiraalipistettään. Eli Marsin kulma on suhteessa joihinkin alkuvoimaisena tai jo tehtyyn tarkkailevana. Muistan kuinka monta asiaa laitoin vireille mm. Marsin avautuvissa kolmoissa Stelliumiini (Uranus, Ceres, Merkurius, Venus ja Aurinko. Uranus ei oikeastaan ole niin voimallisessa yhtymässä siihen eikä Cereskään, molemmat 26 astetta Kaksosia). Tosin siemenistutusaikoina päätin, etten laita kuin yhden laatikon itämään, kirsikkatomaatteja, en ehtisi keväällä enempiä hoitamaan. Kuitenkin kaikki planeetat siellä ryhmässänsä Ravussa ja Kaksosissa.

Marsin oppositiossa keskusteltiin kovastikin asioista joita olin alkuun laittanut. Sitten sulkeutuvassa kolmiossa jatkoin töitä, kun taas tässä sulkeutuvassa neliössä kaikki tuntuu hitaalta ja jurraavalta, ehkä osin tuon Kalat-Marsinkin vaikutuksesta. Suunnitellut hommat on työn alla, mutta mikä pidättelee? Ihan kuin ylämäkeä puuskuttaisin. Ajanko pyörällä kevyesti vain otanko raskaamman ajoneuvon? Vai omin jaloin?


Kyselen töitteni perään, mutta hitaasti saan ihmisiä kiinni. Marsin neliö Merkuriukseen ja samalla Merkuriuksen perääntyminen vaikutti varmaan siihen, että se ’hieno’ tietokone, jonka poikani minulle kiikutti, meni heti jumiin (emolevy rikki). Onneksi tämä vanha vielä toimii, vaikka siinäkin netti takkuilee. Voi kiltti kone, kestä nyt vielä, en voi hankkia uutta! Pyyntö tälle neliölle, koska se kertonee, että kaikki aggressiot osoittavat turhauttavan homman valintaa. Ei kai nyt kirjoittaminen saa olla turhauttavaa. Se on minulle TARVE!

Marsin neliö Venuksen aikana on varmaankin syytä tarkastella niiden töiden arvoa itselle, mitkä takkuilevat, sanotaan. Mutta kun teen vain sitä mitä mieli halajaa!!!! Mitä muuta sitä eläkkeellä tekee? Paitsi nuo siivoamiset takkuaa… Varotetaan muiden odotusten työstämistä. Luulen että toimin aika itsekkäästi näinä aikoina ja ihan syystä. Kauhea tarve koota itseä ehjemmäksi, sillä olen todennut, että viime vuosina minua on koeteltu kaikin keinoin, viety rahat ja voimat (Uranuksen neliöt)! Sitä ennen oli vielä raskaampaa (Pluto-kuvioiden aikana). Nyt hoitakoon Neptunus minut kokoon! (Neptunuksen kolmiot Stelliumiin)

Marsin neliö Aurinkoon puolivälissä kuuta koettelee alkuenergioitani. Mikä ja mitä on tärkeintä hoitaa, viimeistellä, tehdä kokoon ja valmistaa? Niin että elämä on tarkoituksenmukaista. Ehkä itseäni! Kevätaurinko alkaa jo lämmittää, jakaa iloisesti vitamiinejaan. Kevään odottaminen alkaa kutkuttaa solukoissa. Tiedän, että tuolla metsässä odottaa jälleen tuulenkaatopuiden karsiminen. Samalla tavalla pitää karsia myös pois elämästä sellaista, minkä jokin ’myrskytuuli’ kuvainnollisestikin on kaatanut. Juuri nyt en tiedä mitä se olisi…

Tosin avuksi tulee Marsin siirtyminen Oinaaseen ja uudenlaiset energiat, mutta myös Jupiterin sekstiili Plutoon. Kuin leppoinen länsituuli se puhaltelee kosmoksesta. Se kuiskailee luomisprosessista ja elämäntehtävästä. Kauniita mahdollisuuksia se luo eteeni… kuuntelen sitä. Jospa vastaukset nousevat esiin.

Tekisi mieli helpotuksesta huokaista. Mutta kun tämä on vain astrologiaa. Kosmisten voimien ideologiaa. Niin sitä ihminen hakee syitä, seurauksia, voimia ja mahdollisuuksia vaikka mistä. Toiset soittelevat selvännäkijöille, toiset ystäville, toiset lääkäreille, hoitajille, kysyvät korteista…ooh milloin mistäkin, että MITÄ TEHDÄ! 

Minä aion nousta tuota kuvan katua aurinkoa kohden ehkä ihan omin jaloin…




torstai 7. maaliskuuta 2013

Persoonallisuus? Kosmisen heijastus syntyvään?


On Mars avautuvan kolmion suhde Ascendenttiin. Tervetuloa pohtimaan kanssani!

Ascendentti eli nousumerkki. Tuo ’nousu’ on hyvä sana. Nousen elämään…hiljaa vuosi vuodelta. Olen usein ajatellut sitä hetkeä, Maan pyöriessä ympäri, kun lapsi syntyy, ja siihen kohdistuu suoraan tietty kosminen energia. Aurinkomerkistähän tulee välillisesti tietyt kosmiset energiat juuri Auringon säteilemänä, ehkä jopa sen suodattamanakin tai voimistavana, en tiedä. Mutta Ascendentille se kosminen energia tulee suoraan, välittömästi ja puhtaana, ilman minkään muun toisen voiman kautta.

Jos vaikkakin Aurinko suodatuksellaan välittää alkuenergioita, niin Ascendentille tulee jotakin hyvin aidosti ja säälimättä se taivasenergia, mikä sen paikan kohdalle sattuu, kun synnyt. Se on kuin sen hetkinen kosminen heijastus lapseen, kuten taivas heijastaa veteen.


Senkin vuoksi juuri Ascendentin ymmärtäisin tärkeäksi pisteeksi, tärkeimmäksi. Se on jotakin hyvin herkkää aluetta ja hetkeä. Planeettojen kulmat siihen tulisi olla siksi myös varteenotettavia. Kuten omalla kartallani Kuun ja Saturnuksen neliö sille ja Chironin löysä yhtymä. Eikö siis myös jokaisen planeetan kulmat(yhtymä eri toten) koskettaisi tätä pistettä tuntuvalla tavalla? Tai Auringon ohittaessa tätä pistettä?

Energiat ovat enemmän piilossa kuin itse persoonallisuus, jonka avulla kuljet tällä planeetalla ja yrität selviytyä yhteisössä, tehtävissä siinä ja ihmissuhteissa. Ei minua nähdä energiapakettina, vaan persoonana, sellaisena jota heijastan ulos ja sellaisena millaisia mielikuvia se kaikki luo muiden silmissä. Valitettavasti nuo mielikuvat suodattuvat jokaisen maailmankäsityksen, kokemusten ja odotusten kautta. Siksi kai meillä jokaisella on oma näkökulma jokaiseen eri persoonaankin. Mutta sittenkin…jotain jo, minkä tähtien värähtelyt synnyttävät lapseen, löytyy kollektiivisenakin  näkemyksenä. Eikö vain?

Mitähän löpisen? Omaa filosofiaani. Transendenttina juuri nyt  on Marsin avautuva kolmio Ascendentille. Pakkohan tässä on joutua jotain pähkäilemään jo sen takia. Ymmärtäisin tällaisessa kuviossa toimintaa tapahtuvan juuri sellaisella persoonan tasolla, jossa voisi todella miettiä mitä se yleensä on. Mitä ovat ne mielikuvat, millä toiset minua katselevat? Mikä mielikuva minulla on itsestä?  Miten oma mielikuva itsestä kohtaa nämä toisten mielikuvat?

Eipä silti, tänäänkin olen monen ihmisen välityksellä näihin juttuihin törmännyt. Onko minun persoonani se, minkä poika äidissään näkee? Vai se minkä miniä? Naapurit? Ystävät? Missä ’minä’ on? Mihin sen persoonan voimavarat käytän? Missä sen persoonan tarkoitus? Vastaako kaikki eläminen todellisuudessa sen persoonan todellisuutta?

Tätä kaikkeahan minun tulisi oppia juuri astrologiassa! Ja jotakin olenkin.

Hah! Tuntuipas hyvältä kaivaa jotakin jalkojensa alta ja vähän ’leijua’! Tässä persoonallisuuteni’minä’ tällä hetkellä tässä elämässä enkä sitä karkuun pääse.

Nyt en toistanut kenenkään toisen astrotulkintaa, vaan päästelin ihan omaani. Olen tyytyväinen. 

 Mikä voisi paremmin tähän Skorpioni-Nousuun kuin Heijastus ja Mauno Kuusisto!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Teknisiä ongelmia


Mars sulkeutuva neliö Uranukseen sopinee hyvin tähän pysähtyvään hetkeen taloremontinkin kanssa. Talvella ei viitsisi kovin sisällä pölytellä tai edes maalailla, kun ei raski pitää ikkunoita ja ovia auki. Mutta se remontti mitä kesällä kaavailtiin jo Marsin kuvioissa Uranukseen, on pikkuhiljaa hoitunut jopa talven aikana ja vanha mieheni sairashuone, sittemmin ’homehuone’, on muuttunut kauniiksi retrohuoneeksi. Sellaiseksi kuin sitä joskus aluksi ilman siloituksia tehtiin. Kauniit hirret on jätetty nyt esiin ja talon ulkoseinät vuorattu luonnonmateriaalilla. 

Kukahan kumma on maalannut luukkujen hengitysreijät jumiin?

Pari oppimaani asiaa astrologiasta. 1 asia: Olen hyvin ’omanapakeskeisesti’ tätä Marsin menoa harrastellut vain suhteessa omaan karttaani. Nyt minun tulisi ottaa enemmän huomioon myös yleisiä kuvioita, niitä joista loppujen lopuksi tehdään horoskooppeja aikakausilehtiin. Merkkikohtaisesti sitä olen huomioinutkin. Mutta ihmettelen, jos tätä on jaksanut yleensäkään joku lukea (jopa 700 lukijaa kuussa!), koska ihan itselleni tätä tutkiskelen.

2. juttu: Olen ostanut vuosittain Seppo Tanhuan vuositulkinnan, joka maksaa 25 euroa, ei paha. Sen myötä olen opiskellut, kuten tätä Marsin kyydissä istumistakin. Sen maisemat alkavat vaikuttaa tutulta. Mutta alan huomata, että konetulkinnat ovat hyvin yksioikoisia. Ne eivät huomioi kartan yleistä maisemaa. Ja huomasin, ettei myöskään avautuvia tai sulkeutuvia kuvioita eritellä, vaikka ne nimetään. Kummallekin, sekä avautuvalle että sulkeutuvalle on annettu sama teksti. Mutta suuri työhän on jo tämä astro-ohjelma, jota hän varmaan päivittää välillä. Se olisi toinen mokoma työ, jos huomioisi nuo avautuvat ja sulkeutuvat erikseen. Hinta nousisi.

Mutta opiskelevana jotakin minulla täytyy olla pohjana. Nyt olen oppinut myös tämän: Älä luota yleistyksiin, vaan opettele itse vetämään johtopäätöksiä. Tai ainakin leikkimään näiden taivaan kuvioiden kanssa. Sillä eihän tämä ihan tosi elämää ole? Mutta jos kuvittelen, että avautuvana neliönä Mars ja Uranus laittoi niitä kapuloita rattaisiin, niin ne ovat siellä jo kuluneetkin aika lailla, hidastaneet vauhtia ajallansa ja kolisseet pois. Nythän en voisi muuta kuin katsoa mitä vauriota tuli ja korjailla mahdollisuuksien mukaan ’ratastani’ ja jatkaa samalla lailla. Jos ratas ei kulje, niin sitten hitaasti kävelen. Täällä kesäkuussa 2012 ajelin tällaisella ruosteisella pyörällä ja tutkailin tekemisiäni hitaammalla vauhdilla. No fyysiset asiat taloni ympärillä jäivätkin odottelemaan, kun keskityin kahvilan pitoon.