perjantai 9. marraskuuta 2012

Mars ja oppositio

Yksinkertaisesti olen ajatellut oppositiosta näin: Siinä on kaksi voimaa, mielipidettä ja päämäärää keskustelemassa keskenään ja etsimässä tasapainoa siinä, kuinka käyttää toisen ja toisen voimaa ja viisautta. Molemmat osapuolet tulee ottaa huomioon.

Eli melkein kuin ilmansuunnat. Etelästä näkee yhteen suuntaan, pohjoisesta toiseen, myös toisenlaisen maiseman. Samoin idästä länteen. Ja hyvä katsoa vastakkaistakin suuntaa.


Esimerkiksi jos ja kuten nyt on Mars oppositiossa Uranuksen kanssa, niin Marsin toimiva energia ja Uranuksen hajoittava (korjaan, myös uudistava) energia ovat mittelössä. Ja totta. Uranus oli taas uhkaamassa minun suunnitelmiani verokarhun taholta. Siis toimi! Verotoimistoon, rinta pystyyn ja sanat suuhun. Ainakin paperit salkkuun!

Vastakkaiset (oppositiossa) tähtimerkit usein täydentävät toisiaan ja siten yhteiselo voi olla hyvä, toinen toistaan tukevaa. 

Nyt luin uudelleen Juhani Nummelan Astrologian käsikirjasta opposition luonnetta. Hän sanoo kauniisti aspekteista (transiiteistakin), että ne ovat helpot ja kasvattavat. Helpot ajat antavat hengähdystaukoa tuliville koitoksille. Nummela ottaa oppositioissa esiin kaksi adjektiivia: kireä ja jännittynyt. Ja että ihmisen tulisi rakentaa silta oppositiota tekevien taivaankappaleiden välille. 

Tuosta lähtee mielikuvitukseni liikkeelle. Uranus kuin suuri verokarhu repimässä rikki unelmaani, jo rakentunutta mahdollisuutta, puhaltamassa nurin korttitaloa. Mars täysi sotasopa päällä ja miekka kädessä hyökkäämässä päälle. Tuleeko siitä silta? Ehei. Uranus vahvempana tempaisisi miekan käteensä katkaisisi sen ja nauraisi räkäsesti Marsin puhinalle. 

Siis mars takaisin. Ei sotasopaa. Vaan lukea paperit uudelleen läpi. Mitä on jäänyt huomaamatta, ymmärtämättä kun Uranus iskee? Se muistuttaa jostakin. Missä virhe? Ei auta muu kuin nätisti kumartaa ja pyytää apua siltä. Viisas Mars ei rähise vaan toimii minun Neitsyt-analysoinnin avulla. Olkoon sitten tällä hetkellä kuinkakin tulista Jousimiestä!  Mutta kelju homma. Ensin Jupiter-joulupukki antamassa lahjaa, sitten Uranus muistuttaa aivan muusta.

Näin tässä opiskelen astrologiaa...ja elämää. Auttaakohan astrologia ymmärtämään elämää? Vai onko tämä kaikki vain leikkimistä? Entä sitten. Olen ehdottomasti tuon leikinkin puolestapuhuja.

Nummela osoitti mielenkiintoista pointia tuossa oppositiossa. Hän sanoo, että oppositio vastaa Vaakaa, Venusta ja 7. huonetta. Arkikielellä tasapainoa, arvoja ja ihmissuhteita. Aivan. Hän sanoo myös, että tästä voi laskea poistuvan opposition ja lähestyvän opposition. Eli tässä tapauksessa Mars oppositio Uranus merkkien mukaan on poistuva.  Jos se olisi lähenevä, halut sillan rakentamiseen olisivat aika vähäiset. Mutta kun se on poistuva, jotakin on jo käyty läpi ja sillan rakentaminen on helpompaa. Aha!

Siis mielenkiintoista! 

Jospa sopu löytyy verokarhunkin kanssa. Samoin ovat poistuvia Marsin oppositiot stelliumilleni Merkuriuksen, Venuksen ja Auringon kanssa. Jos ylipäätänsäkään olen ymmärtänyt asian oikein. Eli vasta Mars Oinaan jälkeen tapahtuvat oppositiot ovat läheneviä?

Marsin oppositio viimeistään muistuttaa siitä, että älä toimi ennen kuin kuuntelet toistakin osapuolta.

Tässä itse marsilaiset hyökkäävät, alkukuvaus aika vaikuttava!

4 kommenttia:

  1. Karttasi tuntien ja verokarhun Saturnukseksi (työ, velvollisuus yhteiskunnassa) mieltäen, näkisin tuon veroasian kyllä Skorpioni Saturnuksen kolmiona Auringolle (Rapu yksityisyrittäjänä) jonka täydentää Kaloista Chironin kolmio, vesikolmio, mukana ravintoon ja unelmiin liittyvä proge Kuu Kalat.

    Mars - Uranus menee sinne metsään,
    uusia polkuja tallaamaan..toki tekee niitä uusia tuottavuussuunnitelmiakin Cereksen kera..

    VastaaPoista
  2. Ehkä...jospa tuo Saturnuksen kolmio auttaisi juttua tuon verokarhun kanssa, vaikka asiana ei olekaan yritys, tosin oma koti tässä (Neptunus yhtymä Kuu). Kaipa sitten tuo Uranus metsään vie, yritykseen liittyvänä se, uudenlaista. Sillä tosiaan kävin läpi reittiä vielä samoillen tuolla metsässä kahteenkin otteeseen ja merkaten sitä. Keväällä tarkoitus viedä yleisöä metsään ja lapinruanioille kahville (siellä missä ei yleensä käydä), näyttää miten 'paskasta' tulee hyvä pelto eli pellonraivaajan muistomerkki ja missä on se tie, mistä kylän väki lähti maailmalle eli junalle. Reitille sopii sitten tosi kaunis taidepiha. Kulttuuria, kulttuuria uudella lailla. Suunnitteilla helposti luettavat opaskyltit...siinäpäs työtä.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa Leila mukavalta suunnitelmasi, toivottavasti on mahdollisuus tulla niihin tutustumaan!

    Kuuntelin tänä aamuna Hair-musikaalin Aquariusta ja siinä laulettiin, että kun Kuu tulee seitsemänteen huoneeseen... ja täällä törmään sinun kommenttiisi, Vaakaasi, Venukseesi ja 7. huoneeseen.

    Toivottavasti saat karhunpainin veron kanssa suotuisaan päätökseen!
    Oma itkua ja voimatonta raivoa tuottanut parin kuukauden ajan mielenrauhaa vienyt viranomaisasia laukesi tänään suotuisasti, vaikka pelotti peruuttavan Merkuriuksen tekevän siihen vielä jonkin uuden sivujuonteen.

    Saturnus oppositiossa Aurinkooni tuokin muuten runsaasti valoa näihin pimeneviin
    päiviin.

    Elektra

    ps. huomasin, että olit käynyt katsomassa kesäisen PH:n näyttelyn Vanhoista Jumalista eräällä blogilla, toivottavasti pidit. Kuvat eivät tietenkään teosten monikerroksellisuuden vuoksi tehneet oikeutta aidoille.

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla sinua, Elektra! Toivon hyvää sinulle ja miehellesi. Todellakin olen lukenut erästä kulttuuriblogia, että jotenkin pysyn ajan tasalla taidemaailmassakin ja törmäsin siellä näihin kuviin. Varmasti olisin pitänyt niistä elävänäkin...mielenkiintoista! Suomi on pienempi täälä nettimaailmassa. Kohtaamiset ovat yllättäviä.

    Näet että opiskelen, aina opiskelen jotakin...

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!