tiistai 31. heinäkuuta 2012

Dianalla puheenvuoro!

Mars on kuumentamassa MC-akseliani, mutta lähtee ihan pian pukkaamaan Dianan energioita liikkeelle.

Diana (Artemis) edustaa minulle myös Metsäkauris-symboliikkaa. Siellähän se puutarhassani vartioi, tosin on ollut aika hiljaisena ja huomaamattomissa sen jälkeen kun pajuhevoset ilmestyivät sinne hallitsemaan pihanäkymääni.


Nyt alkaa olla Dianan aika. Minulle se arkisessa mielessä merkitsee reviirin jatkoa tuonna lähimetsiin marjastamaan, ottamaan pitkiä harppoja mättäillä, näkemään korvet ja salot ja niiden tuotokset. Vapauden toisenlaista olemista. Mitenkähän se onnistuu, kun kahvila on vielä auki?

Diana kulkee näköjään tällä hetkellä tuota taivaanrantaa melkeinpä käsikädessä Junon kanssa. Juno, joka edustaa avioliittoa, parisuhdetta, mutta myös liike-elämää ja riippumattomuutta , varsinkin kun se on syntymäkartallani huoneessa 3 Oinaassa. Diana on siellä melkeinpä Junoa vastapäätä. Siis vapaus (Diana) ja suhde (Juno) siellä jonkinlaisessa ristiriidassa.

Ruusumuorin Kahvilakartassakin Diana ja Juno ovat lähes täydellisessä yhtymässä, vain 35-sadasosan heitto, luovuuden huoneessa 5. Luovuutta todellakin on tarvittu näissä kahvilakuvioissa!

Aivan kuin se kertoisikin kauniisti siitä yhteistyöstä, jonka koin, kun ystävälläni oli mahdollista olla tässä pari kuukautta ja auttaa  neitsytmäisellä järjenjuoksulla, käytännöllisyydellä ja sydämellisyydellään. Hän vahvisti näin Neitsyt-Marsiani ja kaikki alkoi rullaamaan hyvin. Molemmat asteroidit olivat tosin perääntymisvaiheessa, Diana Skorpionissa ja Juno Jousimiehessä. Nyt ne molemmat ovat perääntymisvaiheensa yhden asteen erolla Dianan ohittaessa Junon ja ovat ymmärtääkseni jatkamassa jälleen matkaansa siellä Skorpionissa molemmat (Junon hallitsijaplaneetta) eteenpäin kohti Jousimiehen vapaita atmosfäärejä. Eli nyt olen jatkanut kahvilamatkaani yksin ja voin todeta, pystynkö siihen ja miten jatkaa ensi kesänä. Hauskoja pikkuhuomioita!

Myös Ruusutarha-blogin kartalla Diana ja Juno olivat kaukana toisistaan. Tällä hetkellä Diana ja Juno tarpovat siellä yhdessä 8-huoneessa uudistamassa jotakin, kaivamassa Skorpionin lailla jotakin syvempää suhdetta kaikkeen pihamaallani tapahtuvaan.

Mutta takaisin Mars kohtaamassa synt. karttani Dianaa, joka on orbin verran yhtyneenä MC:heni! Diana symboloi myös puolustus- ja suojeluteemaa. Se on elämysten, vapauden ja riippumattomuuden suojelija myös. Se tulkitaan haasteiden, seikkailujen ja tasavertaisuuden luojana. Se rikkoo sovinaisuuksia. Kuutarha-sivustolta löydän sen Vaakamerkkisenä tällaisena:
Vaaka:
"Ihmisoikeudet ja niiden puolustaminen ovat ehkä parhaimmillaan Dianan sijaitessaan Vaa’assa. Oikeudellisuuteen liittyvät seikat tulevat elämässä esille tavalla tai toisella. Parisuhteessa ehdoton edellytys on kumppanuus. Kulttuuri korostuu myös vahvasti tässä sijainnissa." 

Aika osuvaa, kun Hypyt-kurssini jatkuu ja sen teemana on nyt ympäristö ja kulttuuri. Jotakin sen suhteen voisi olla tehtävissä. Minua on ohjaamassa siihen Diana-voima. Toivottavasti sieltä löytyy myös Metsäkauris-symboliikan vaistonvaraisuutta, sillä sitä tarvitaan aina suhteessa ympäristöön.

Juno kumppaninaan osuessaan nyt myös samanaikaisesti myös syntymäkarttani AC:lle antaa myös oman äänensä kuuluville. Henkisinä kasvattajina!

Jotenkin vain tuntuu, että on hyväkin välillä samoilla metsiä marjojen perässä. Sehän on terapiaa ja meditaatiota sielulleni, joka kaipaa rauhaa. Samalla pystyn märehtimään mielessäni kesän touhuja. Tämä yhtymä pienen Diana-asteroidin kanssa voi olla hyvinkin merkittävä.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Taikahattu on arvaamaton!

Mars liukuu luikkaasti pitkin rataansa ja vilkuttelee kulkeissaan.

Ja minulla on se 'taikahattu' päässäni. Varoa saisin! Taas lipsahti suustani jotakin uutta, sittenkin!

Mars tulee yhtymään työnakselilleni ja lupailee taas kahden vuoden urakkaa! Viimeksi se oli siinä kaksi vuotta sitten, kun mietin miten voisin saada kahvilani pystyyn. Nyt se siinä on ollut kaikkien kummasteltavana. Usein olen kuullut heittolauseen 'Sinä siis teit siitä totta!'

Siis mitä vielä? Tänä iltana minua nimitettiin hellästi 'kylähulluksi'. Nimittäjä oli eduskunnasta asti. Tuntuukin joskus, että olen jonkinlainen kellokas. Tulipas mieleen tuo Ruusujuhla Bulgariasta, jossa tälläiset hullun näköiset ukkelit kulki kaikki mahdolliset kellot vyötäisillä. Kellokkaita konsanaan, oli siinä urakkaa pojilla astella auringossa tuollaiset hepeneet lanteilla ja päässä. Mahtava kalkatus se oli. Minä olen ollut kuuluttamassa talkoohengen voimaa ja peräkyläyhteisöllisyyttä ja sitä mitä pienikin voi. 


Seppo Tanhuan tulkinta Marsin yhtymälle MC:lle on tällainen:


"Tämä on uraan ja ammattiin liittyvä aloittamisen hetki. Mitä hyvänsä urallasi on tapahtumassa, niin nyt on syytä pistää hihat heilumaan. Aivan selvää on, ettei hihojen heiluttaminen tarkoita rutiinien kanssa touhuamista. Jotain uutta ja mielenkiintoista olisi syytä kehitellä, sillä muutoin Marsin energia purkautuu ongelmina ja hankaluuksina tavanomaisten tehtävien hoitamisessa. Vahinkojen yllättäessä tällaisena aikana kannattaa aina pysähtyä miettimään, mitä muuta ja itsellesi mielekkäämpää tekemistä voisit keksiä tylsän puurtamisen tilalle.
Mars on kuin säännöllisesti purkautuva tulivuori, jota ei voi käskeä pysymään rauhallisena. Ellet ota huomioo ja hyväksy tätä toiminnan aikana, yllättää energian purkaus sinut enemmän tai vähemmän negatiivisessa muodossa. Myös kaikki aggression purkaukset ja muihin kohdistuvat syytökset ovat merkkinä omasta saamattomuudestasi ja velttoudestasi. Vain sinä voit saada oman ammattimaailmasi toimimaan, ja nyt pamahtaa lähtölaukaus.
Oppositio keskiyölle ei lupaa suurtakaan tukea toimillesi kodin alueella. Siellä olet nyt kohtaamassa varsin epämiellyttävässä muodossa sellaisia tehtäviä, joita olet ottanut hoitaaksesi vasten omaa tahtoasi. Ei kannata nostaa meteliä, jos asiat menevät poskelleen, sillä se on vain luonnon antama kehotus jättää omalle kehityksellesi turhat velvollisuudet pois harteiltasi.
Jos sinulla on kanttia kuunnella tätä viestiä, joudut lisäksi ottamaan vastaan melkoisen kotiväen marmatuksen, mutta silti se kannattaa. Nyt on siis aika luopua niistä asioista ja velvoitteista, jotka takkuavat tai hyppivät muuten silmille."
-----

Kyllähän se astrologia tietää! Tuon 'kotiväen marmatuksen' olen jo kuullutkin, sillä toinen poika jo heitti, ettei ole halua tulla kotiin, kun on tuo kahvila ja toinenkin vähän motkotti. Ja kyllähän juuri tänään loin uuttakin kehiin. Kun oli porukkaa, kysyin heidän mielipidettään siitä, että jos järjestäisin 'elämysretkiä' tähän monituhatvuotiseen kulttuurimaisemaan kahvin kera, niin olisikohan halukkuutta. Oli! Siinä tämä hullu on taas aloittanut, kuitenkin, jotakin taas!


torstai 19. heinäkuuta 2012

Mihinkä tarttua?

Kun tarkastelen kosmisia voimia kartallani, siellä jyllää vauhdikas Mars ja unelias Neptunus. Toinen lupaa toista, toinen toista. Mihin tarttua?


Neptunukseni on kolmiossa syntymäkarttani Venukseen nyt vahvimmillaan sulkeutuneena. Se lupaa mukavia sattumia, uusia mahdollisuuksia jopa rikastua tai rakastua, siirtää vanhaa pois. Uus löytö? Enpäs usko! Minun tämänhetkiset 'sattumat' ovat mukavat vieraat kahvilassani. Koskaan ei tiedä, ketä tulee, usein yllättäviä vanhoja tuttuja. Se riittänee. Joten en ota päähäni tuota valkoista hattua. Ruusuhuivi se päässäni vain viipottaa. 

Neptunuksella kun on myös yhtymä Koti-Kuuhuni. Siinä riittääkin töitä. Tai minulla oikeammin raha on niin pään vaivana, etten osaa nauttia vielä kotona olemisesta muuten kuin puutarhassa nuuskiessani.

Tuo musta hattu voisi kuvata Marsiani. Järkevää aivoni puoliskoa? Mars on yleisesti taivaalla juuri nyt oppositiossa Uranuksen kanssa ja muuttaa monta suunnitelmaani, rikkoo vanhoja. Ehkä hyvä niin. Mutta sillä on takataskussa muutakin. Se yhtynee syntymäkarttani Neptunuksen kanssa. Neptunus siellä on taas haastavassa neliössä Aurinko-energiaani, joka jotenkin jarruttelee haaveitani tai haaveiluani. Joten taas se yrittää tajuntani laajentumista. Uutta ideaa kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Mistähän sen? Laitanko hatun päähäni ja kuuntelen ideaa? Jospa se onkin taikahattu!!

Mars yhtymä Neptunus
Tämän ohituksen voimakkuus on * tähteä.
Tarkka ajankohta 22.7.2012
Vaikutus alkaa 18.7.2012 ja päättyy: 26.7.2012
Tämä ohitus toistuu noin 2 vuoden välein.

Mars tekee nyt yhtymää syntymäkarttasi Neptunukselle avaten sinulle ovet omien mediaalisten kykyjesi loppumattomille lähteille. Intuitiivinen herkkyytesi, selvänäköisyytesi ja unesi näyttelevät tärkeää roolia tämän jakson aikana. Sinulle tarjoutuu näiden päivien aikana mahdollisuus aloittaa noin kahden vuoden mittainen projekti, jonka toteuttaminen ja onnistuminen riippuu nyt ja tulevaisuudessa sinun kyvystäsi kuunnella herkimpiä aavistuksiasi. Monilta tämä ei onnistu, sillä sisäisten aavistusten seuraaminen saa ihmisen useimmiten vaikuttamaan vähintäänkin tärähtäneeltä. Tällainen riski on nyt kuitenkin otettava jos haluat maksimoida elämäsi tarkoituksen ja henkisen päämääräsi saavuttamisen.

Itse aloitettavaksi tarkoitettu asia saattaa olla hyvinkin maallinen luonteeltaan, mutta se ilmenee neptuniaanisen äärimmäisen herkkyyden välityksellä. Nyt kannattaa tarkkailla unia ja unenomaisia välähdyksiä silloin kun olet valveilla. Jotain kautta viesti kyllä tulee perille.


 Arvoituksellinen rahatemppu!

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Marsin marssi kiihtyy!

Mukava kuulla, että joku toinenkin on kyllästynyt Mars-Neitsyeen nyhjääntymisessä. Kyllä on tullut analysoitua ja aprikoitua ihan tarpeeksi tätä elämää.

Mars siirtyi eilen Vaakaan, hurraa! Yhteispelin hommaa, sanoo Astrologian-Taika mukavaan malliinsa. Muutenkin hän kertoo Marsin uudenlaisesta energiasta. Saapi tulla, mars vaan töppöstä nyt toisen eteen. Toivoisin niin kovasti, että ne asiat, joiden eteen jo kaikkeni olen tehnyt, selkiintyisivät ja saapuisivat konkreettisesti käsiin.

Mars on minulla avautuvassa neliössä stelliumiini (Merkurius, Venus ja Aurinko) ja haastetta riittää! Jotakin uutta pitäisi olla avautumassa. Uudenlaisenko haasteen kimppuun? Ehei! Vaan lisää tuulta purjeisiin. On ollut aikas hiljaista kahvilassa, kun pilvet roikkuvat milloin vettä puottaen milloin varjostaen niin että hyttysillä on vapaata tilaa temmeltää. Kuka nyt maalle uskaltaisikaan silloin!? Kyllä on sitten tänään nautittukin kesäpäivästä sinisen taivaan alla. Potutkin piti kuoria sen alla, ja syödä, ja seurustella ja kahvitella ja olla vaan. Toki puutarhaa välillä nyppien.

Toivottavasti alkuun saatu yhteistoiminta sujuu samalla mutkattomalla tyylillä kuin se on alkanutkin. Pitää vain ottaa huomioon kartan muutkin energiat, kuten Neptunuksen yhtymä Kuuhun ja sulkeutuva kolmio Venukseen. Arvojen maailman tulisi olla kohdallaan!