torstai 29. tammikuuta 2015

Jupiterin perääntyminen 2015

Katselin noita vuoden 2015 miniefimeridejä (tulikohan se oikein) ja luinkin jostakin (Emilian blogista ) että Jupiter peruuttaa 12 astetta Leijonaan saakka (juuri nyt 18 astetta Leijonaa) mistä lähtee takaisin ja ehtii tänä vuonna jopa 23 astetta Neitsyttä saakka,

Siis se sahaa ja tekee puruaan minun Saturnuksella, Vestalla ja Plutolla kolmeen kertaa! Kamalaa ja ihanaa! Tämä on minun aikaani! Pluto muuttujana (kyllä, olen lopettanut tältä erää sekä joogan että itämaisen tanssin ja se antaa tilaa tarttua muuhun), Vesta itsenäistä hulluutta luomassa ja Saturnus perämiehenä pitämässä kurssia! Kun lisäksi nuo molemmat, Saturnus ja Pluto, ovat kolmiossa minun juurikarttani Jupiteriin, niin samaahan tekee myös vaeltava Jupiterkin.


Wov! Suomessa ei saa mahtailla, ei varmaan kartankaan hyvillä energioilla, mutta tuntuu, että nyt pitää toimia (niin teenkin, vaikka välillä laiskottaa). Nimittäin Jupiter tekee myös sekstiiliä työnakselilleni Vaakaan eli muistuttaa kaiken tasapainottelusta toiminnan suhteen, mutta antaa siihen rahkeita. Voi jukra minkä teinkin tänään, aivan intuition pohjalta erään ihmisen suhteen! Täytyy vain uskoa, että se oli parhaaksi kaikille, joita viikonlopun aikana tapaan ja ennen kaikkea henkilölle itselle. Tietyllä lailla ehkäisin häneltä erään toiminnon. 

Nyt kun Saturnus on myös niin vahvasti päällä, nuo rajoittavat tekijät on hyvä huomata. Ei aina voi ottaa avosylin vastaan ihan mitä vain. Kontrolli päälle ja intuition kuulemista! 

Mutta kyllä kannattaa kaikkien katsoa nyt kartalta tuon Jupiterin sahaamista, poimia hyvät muruset talteen ja käyttää hyväksi siellä missä se toimii, ja kun se toimii LEIJONASSA. Vuorovaikutussuhteet ovat ihmisen tärkein työmaa sekä toisen, että itsen kannalta ja kaikki haasteet siinä! Nyt Jupiter sosiaalisena planeettana on sitä osoittamassa, siellä soivat isot kellot (tai tuo  kuvan shamaanirumpu)! Kannattaa tarkkailla ja nähdä, mitä ympärillä on, lähteä liikkeelle, huomata kutsut, hänetkin, joka on vasta paukuttanut kritiikkiä ja arvostellut. Kiitosta tarvitaan, mutta toisen negatiivinen huomio on parempaa kuin yskänlääke keuhkotulehdukseen. Juuri siellä saattaa olla henkinen tulehdus, mihin toisen haukku kalahtaa. Se voi toimia tosi parantavana antibioottina henkisiin paiseisiin.

Hohhoh, miksi minä tuollaisia kirjoittelen? Tämä on minun astroblogini ja itselleni etupäässä noita asioita muistuttelin ihan intuitioni pohjalta. Minulla kulkee Jupiter eestaas Saturnuksella että Plutolla. Toisilla toisin. 

Toisaalta, etsin lohtua ja mahdollisia energisiä säteilyjä siihen haasteeseen, missä minulla on vieläkin Uranuksen oppositio MC:lle ja tulevana Pluton neliö MC:lle. 

Lynn Koiner sivuillaan tässä kertoo omaa tulkintaa Jupiterista, mm. roolien tarkkailusta Jupiterin tämän vuotisessa perääntymisessa.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

3. huone, vuorovaikutus ja opinhalu

Kolmas huone on sosiaalisen ja kanssakäymisen huone, Kaksos-energian täyttämä ja Merkurius-planeetan aluetta. Tähän liittyy kasvaminen opintiellä ja lähiympäristössä. Miten otat vastaan opin? Miten opiskelut sujuvat? Miten suhtaudut kouluun? Miten ajattelet, kommunikoit, ilmaiset itseäsi? Suhteesi sisaruksiisi, kirjoihin ja yleensä kanssakäyminen lähipiirin kanssa, naapurit ja sukulaiset mukaan lukien. Johanna Karpov ei ole kirjoittanut pitkiä selityksiä huoneen sisällöstä, vaan on heittänyt teräviä kysymyksiä, joiden avulla voisi itse tätä huonetta tutkiskella.

Jos vertaisi tuota aluetta kodin huoneisiin, niin se olisi varmastikin olohuone, missä on TV, video, kirjahylly ja jossa istutaan vieraiden kanssa. Tai jos sinulla on erityinen työhuone oppikirjoineen, niin sitten se! Tai yhtä hyvin se voi olla vaikka purjevene tai auto pienine lähtimatkoineen.

Kerran olin testissä, jossa testattiin oppimista ja opettamista neljän eri alueen välillä; teoreettisen (maa?), käytännöllisen (tuli), verbaalisen (ilma) tai intuition (vesi) kautta. Sain suurimman prosentin intuitiivisuudesta, mutta muutkin alueet olivat tasaisesti mukana.

Nyt on hyvä muistaa 3. huoneen vastapari eli 9. huone, missä voi tarkastella sitten korkeampaa fyysistä ja varsinkin henkistä oppimista ja jossa maailma laajenee. Eli vastahuone ilmaisee sitten enemmän persoonan paikasta yhteiskunnassa ja kosmisissa mittasuhteissa. 

Yksi suuri koulu ja oppi-isä on luonto itse!
Kun minulla on 3. huone suurimmaksi osaksi Kaloja ja kolmas osa Oinasta, niin tuon mukaan pätee tuo edellinen testi. Tunne on mukana siinä missä opin ja opetan, mutta myös käytännön tekemisen kautta opin. Tässä kohden kuitenkin astrologisen teorian mukaan tämä huonehan toimisi parhaiten Kaksos-energian kautta eli verbaalisesti aistien avulla kuuntelemalla, kirjoittamalla, keskustelemalla, myös muistamalla. Mutta yhtä hyvin huoneessa voi ilmetä myös kaupankäynti ja riskien otto (tuli), vanhoista tottumuksista kiinnipitäminen (maa), pelot, arkuus ja itsetunto (vesi).

Merkurius tässä huoneessa tekisi henkilöstä terävä-älyisen, jota itse en ole. Olen inhonnut älykkyystestejä (kas,edelliseen liittyen), koska niissä testataan yleensä vain matemaattista ja ongelmaratkaisevaa älyä. Jokainen ihminen on älykäs omalla tavallaan ja siitä voisi tehdä kartan aivan kuin tähtikarttaakin tehdään; aivokartta, mistä löytyisi henkilön omin painotus älykkyydessä. Esim. sosiaalisuuskin voitaisiin lukea älykkyyden yhteen puoleen tai kokonaisnäkemys ja organisoitikyky sekä paljon muuta. Tunneälystäkin puhutaan. Voit katsoa tästä moniälykkyysteoriaa.

Omalla kartallani kolmannessa huoneessa ei ole muita kuin Juno ja viiden vuoden takaisena karttaan liittämäni Ruusukavaljeeri. Hän olkoon narrimaisena energiana, vähän kuin Narri Tarot-kortilla muistuttamassa, että joskus pitää seikkailla. Seikkaillenkin voi oppia elämän suurista totuuksista tai ainakin omien jalkojen ja aivojen toimivuudesta. Nämä asteroidit ovatkin siinä vähän kuin rintarinnan. Juno aviopuolisona ehkä muistuttaa minua siitä, että suhteiden kautta, toisia kuulemalla, toisten neuvoista vaarin ottamalla ja toisten kannustamana oppiminen käy todella laatuun. 

Näitä elämän eri nurkkia on hyvä käydä läpi näinkin. Eihän toki kartta kerro kaikkia niitä resursseja mitä oppimiseen tarvitaan. Kyllä siinä on taustatekijät ja yhteiskunta suurena tukena. Ensimmäisenä olisi hyvä löytää omat resurssit ja olla kiitollinen niistä.

Miten NYT tulevat opintoni tai opettajuuteni sitten sujumaan? Ap-kartallani 3. huone on Vesimiehessä eli mielelläni laajennan opintojani. Ja siellähän se intuition planeetta Neptunus nyt majailee, kuten Kheironkin, tosin Kaloissa. Tuossa on kyllä, kuten aina tämän paikka kartalla, se illuusioidenkin vaara! Niiden kautta oppii kipeimmin mutta ei huonommin, lyömällä päätä seinään, narraamalla itsensä mukaan sellaiseen mikä onkin vain omissa mielikuvissa. Ehkä juuri Kaloissa luomme nyt vahvasti sitä tunnemaailmaamme, missä kuohuvat pelot ja kuvitelmat, mutta myös sydämen rakkaus korkeammalla oktaavilla.

Edistyksellisellä kartalla 3. huone on täysin Kalojen vallassa. Eihän sitä tässä iässä opi tai tahdo tehdä mitään muuta kuin todella sitä mistä tykkää! Ohittavista planeetoista siellä kulkee Mars ja Kheiron perätysten. Mars antaa varmasti huoneelle vähän vauhtia uusissa asioissa. Uranus on tulossa IC:lle. Sehän on ollut jo pitkästi toista vuotta oppositiossa työnakseliini ja eräs koko nykykarttaani määrävä tekijä. Minun tulee olla valmis fyysisille muutoksille; ottaa ja jättää!

 Tässä Kuutarhan sivustolta lisää tai lyhykäisesti huoneiden tulkintaa.

tiistai 27. tammikuuta 2015

2. huone; maasta olet sinä syntynyt!

Kuvittelisin, että ensimmäinen huone kartalla on kuin kodin pihamaa ympäristöineen ja rakennuksineen. Toinen huone on keittiö. Siellä on kaikki se, millä selvitä fyysisesti elämässä; liesi, jääkaappi ja pöytä tuoleineen. Siellä on käsilaukku ja rahat, kaappihylly laskuille ja laatikko arkipäiväisille työkaluille. Kivenkovaa konkretiaa!


Tuo on omaa mielikuvaani. Minulle 2. huone on jäänyt jotenkin vieraaksi. Ehkä siksi, että minulla siinä huoneessa juurikartallani ei ole muuta kuin Kuu, aika paljon ehkä sekin. Fyysisen taloni tupakeittiö on taas niin paljon tavaraa täynnä, että tulija pyöräyttää silmiään. 

Tämä alue on Härän (esineiden hamstraaja) ja Venus-planeetan aluetta (arvojen mittari). Eli tässä huoneessa pitäisi järjestää olotila taloudellisesti ja terveydellisesti hyvin. Tässä huoneessa pitäisi löytyä ne arvot, joiden mukaan elää ja toimia.

Kuu on usein salaisuuksia ja piiloteltuja tunteita täynnä. Jotenkin Kuu ei sovi tähän huoneeseen ja varsinkin kun se on jo Kalat-energian puolella.

Muuten juurikartallani tuo huone on Kaurista ja Vesimiestä. Kauris on ollut siinä hyvä, elämän realiteettina ja järjestäjänä. Olen hoitanut yleensä kehoani aika hyvin, terveellisesiä elämäntapoja noudattaen. Mitä nyt suklaa, kahvi ja viini. Vesimies taas vie ideaaliin ajatukseen siitä mistä on hyvä tietää ja mitä pitäisi, mutta se ei aina yllä käytännön puolelle. Mielihyvä voittaa turhan useasti.

Kalat-energia tuntee syyllisyyttä, muidenkin puolesta. Voisiko Kuuni siis olla syytöksien ja syyllisyyden kotitila tällä alueella? Ehkä siellä ilmenee kaikki se kotikasvatus ja äidin neuvot, joista en aina ole ottanut vaarin, äidin unelma lapsen tulevaisuudesta. Monen muunkin ohjeet ja neuvot, joita en ole kuunnellut. Tai yleensä olenko aina edes kuunnellut omaa tahtoani!

Mitä Kauris siis sanokaan? Ota vastuu omasta kehostasi! Mitä Vesimies sanoo? Ota selvää asioista, laajenna tietämystäsi.Tosin Kuulla on helpot kolmiot stelliumilleni Auringolle, Venukselle ja Merkuriukselle (vesienergia virtaa puhtaasti), mutta haasteellisen kasvattava neliö nousumerkilleni  Skorpioniin(johon vesi jää usein seisomaan).

Tuota vastuuntunnetta voisi pistää vieläkin paremmaksi. Siellä on nimittäin myös eräs pieni asteroidi nimeltään Rosengard (Ruusutarha), jota fyysisesti pihallani olen vuosi vuodelta laajentanut ja siten myös kasvattanut vastuuta. Vastuuna 60 ruusupansaan alkua. Tosin Rosengard-asteroidin laitoin kartalleni viitisen vuotta sitten, hyvä osuma sinne. Sillä onkin haasteellinen neliö työnakselille Vaa'assa (paljon oppimista) ja kolmio Marsille Neitsyessä (nautinnollista työtä). 

Entä NYT? Kun silmäilen planeettoja, jotka kulkevat tällä 2. huoneen alueella, niin niitähän piisaa! Ceres (muistuttaa itsensä huolenpidosta), Pluto (muuttaja) ja Vesta (itsenäisyyden vahvistaja) Kauriissa,  Aurinko, Rosa-asteroidi, Merkurius ja Venus Vesimiehessä! Aika osuvaa; Rosa ja Merkurius ritirinnan siinä vasta suunnitteluvaiheessa Ruusutarinakirjasesta. Taitaa Merkuriuksen perääntyminen sitä vähän hidastuttaa. Huhtikuussa tulee Rosa yhtymään Kuulleni, Olisiko silloin jotakin  valmiimpaa?

Edistyskartalla huoneessa 2 majailee vain Pallas Athene, tosin Kaksosissa. Jospa se vähän hioisi miekkaansa ja kohentaisi energioillaan tässä huoneessa taloudellista puoltani vähän paremmaksi. Taisteluhalua se voisi antaa lisää. 

Mitä opin? Toisessa huoneessa löydän paljon konkreettista vastuuta; vastuuta kehostani, terveydestäni ja taloudestani, myös vastuuta ruusuistani ja siihen liittyvistä suunnittelmista. Olen kiitollinen tässä asiassa Kauris-energialle! Johanna Karpov kirjoittaa tämän huoneen olevan jatkoa ensimmäisen huoneen aloitukselle vakiinnuttaen sitä. Jos jatkan Nyt-hetken 1. huoneen Saturnusleimaa, jossa se on tasapainottamassa elämääni, niin Ap-kartan mukaan Saturnus ainakin jatkaa huoneessa 2 työtänsä. Hyvä näin!

Tällainen tutkielma palautti minua sopivasti talven kohmeesta arkeen. Ainakin tietoisuus siitä mitä pitäisi tehdä ja miten toimia.

Tässä linkki Kaarina Pääkkösen huonetulkintaan! Hän katsoo huoneita vastakkaispareina. Valitettavasti linkin väri ei erotu ennen kuin menet hiirellä lauseeseen.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

1. huone, Oinaan tulihuone

Nyt on sellainen aika, jolloin voisin paneutua enemmän tähtikartan huoneisiin huone kerrallaan ja pysähtyä niitä 'järjestelemään, tonkimaan ja siivoamaan' kuten kotinurkkiakin. Kunnon kevättuuletusta, sillä aurinko muutenkin näyttää fyysisten kotihuoneiden pölyt. On niitä tunnistamattomia pölynurkkia astrologisissakin huoneissa! 

Onneksi tuo 1. tulihuoneeni (kuuluu yleisesti Oinaalle ja Marsille) on nyt talvisessa 'jäässä' Saturnusplaneetan ansiosta. Sanon onneksi, sillä tämä huone on yleensä niin tulivoimainen, että välillä itselläkin on tukka pystyssä. Nyt jäisenä eli vähän rajoittuneempana siihen on helpompi paneutua. Juurikartallakin se toimii siten, että Saturnus on jättänyt ovensa auki ja vapaaksi turhilta rajoitteiltaan (Jupiter kolmiossa Saturnukseen, Vestaan ja Plutoonkin). 

Saturnus itse on NYT 2 astetta Jousimiestä, ja siis 1. huoneessani  tuonne maaliskuun puoleenväliin, jolloin se lähtee perääntymään jopa Skorpioniin saakka (siellä 14.6 - 17.9.15) ja palaa nykyiseen 1. huoneeseeni ja Jousimieheen 17.9 viipyen siellä vuoden loppuun. Kun/jos luette miten Jupiter voi vaikuttaa tuossa merkissä ja 1. huoneessa, on helpompi ymmärtää, että nyt eläkkeellä ollessani, jossa en enää puihin ja katolle kiipeä, on Saturnus rajoittavana tekijänä ja kriitikkona oikein hyvä vieras. Se koulii eläkeaikaani nöyremmäksi ja rauhallisemmaksi ja hioo suurimpia hulluuden särmiä vähän pyöreämmäksi. Saturnus kuluttaa tuota synnyin-Jupiterini lyömää leimaa maalaillen siihen realiteetin patinaa. Ei se sitä pois kuitenkaan revi! Samalla se tekee kulmia tullen mennen myös juurikarttani Jupiterin koskettamiin planeettoihin ja hioo kertauksen lailla särmiäni. Siksi tuo jäinen talvinen kotimaisemani tuossa kuvassa mukana symbolina, Oinaan-sarvetkin vähän piilossa. Olen joskus myös laittanut ylös tällaista: Saturnus Jousimiehessä (muuttuva tulimerkki):
Seikkailuhenki ylikorostunutta, joka on tarkoitus saada tasapainoon. Usein tätä rajoitetaan vastuulla ja velvollisuuksilla. Matkustelu kannattaisi kääntää 'sisäisen mielen matkusteluun'.


Turvaudun tässä opiskelussani Johanna Karpovin astrologian kirjaan. Hän käyttää mielellään symboliikkaa, aivan kuten minäkin, yhdistäen huoneet fyysisen kodin huoneisiin. Kuten toimitaan kotona tehden eri asioita eri huoneissa, niin toimitaan myös kartan eri sektoreilla. Oikein innolla lähden käymään läpi näitä huoneita! 

Johanna muistuttaa näiden huoneiden elementeistä; tulihuoneet eli valohuoneet, maahuoneet eli työn huoneet, sosiaaliset ilman huoneet  ja salaiset veden huoneet. 

Henkilökohtainen 1. huone, jota kutsutaan myös 'minän' huoneeksi, on nousuakselin ensirakennelma eli kulmahuone. Tässä huoneessa rakentuu toimintatavat, millä selviää elämässä, osoittaa ympäristön mihin on syntynyt ja  myös sen minä-kuvan, jonka muut oppivat tuntemaan. Se planeetta, joka tässä sijaitsee, luo olemukseen omia toimintamallejaan. Minun 'elämään astumiseni' huone on Jousimiehessä ja siellä sijaitsee suuri Jupiter. Eipä silti, nousuakselinikin on vain kolmen asteen päässä Jousimiehestä.

Minulla on kuva, että lähdin äidin sylistä hempeänä rapu-lapsena 'nousemaan' ensimmäistä kertaa ja näyttämään itseäni muille, kun kiipesin isän perässä rappuja katolle, jossa hän keskittyneesti kuumalla piellä liimasi huopia yhteen. "Minä tulen"! huusin riemastuneena isän nähdessäni, joka taas katsoi minua yhtä kauhistuneena kuin olisi maailman kamalimman mörön tavannut. 

Jo siitä sain ensimmäisen leimani. Kamala kakara! Minussa oli herännyt tulinen Jousimies-Jupiterini eloon. Painelin jo ennen kouluikää pelottomana koululle tutkien vessat ja muut avoimet ovet ja aiheutin hämminkiä, kunnes joku lähti hakemaan äitiäni. Kuinkahan monesti naapuritalosta äitini minua sai hakeakaan? Pojista tykkäsin. He eivät itkeä pillittäneet eivätkä oikutelleet. Innosta kiipesin niiden perässä talojen katoille ja puihin ja risuja raahasin mökkirakennelmissa. Näin törmyytin aika ujottomana lapsuuden ja nuoruutenikin viis veisaten mitä muut ajattelivat. 

Näin tekee Jousimies-Jupiterkin, joka suurena jättinä täyttää 1. huoneeni. Nyt vasta tajuan, kuinka juuri tuo jo alkuperältään Oinaan ja Marsin tulinen huone vain lisäsi roihuaan tuon planeetan ja menevän Jousimies-energian kera. Kiitän onneani, että olen elossa, sillä kyllä niitä 'vähältä-piti-hetkiä' oli autokolareista pitäen (Jupiter neliö Mars). Ja kiitän noita haasteellisia kulmia 1. huoneen ikkunoista maailmalle, kuten Jupiter oppositiota Merkuriukseen ja Ceresiin. Nehän minun kurittajiani ovat olleet äitini huolehtivaisuuden ja isän piiskakurituksen ohella. Myös Jupiterin perääntyminen syntymäni aikoina jarrutti  vähän menoani. Sehän jappasi tuota huonettani edestakaisin kuin miettien mitä siinäkin tilassa pitäisi tehdä. Eikä Jupiter minua mitenkään runsain mitoin ole lahjonut.  Kasvoin siis ensivuoteni vipeltäen suuren Jupiterin perässä eestaas. Kyllä se loppujen lopuksi minua aisoihin laittoi, sillä sanotaan, että perääntyvä Jupiter ei ole niin voimissaan. Väsyi siinä kummankin suuruus kulkiessaan. 

Muuta tulevaa ja huonetta uudistavaa voisi löytyä kurkistelemalla edistyskartalle ja Ap-paluun kesäkuulta. Edistyskartallahan Jupiter on samoissa, onnenpiste vieressä ja MC yhdistyneenä juurikarttani Jupiteriin. Povaiskohan se minulle yhä vain vauhdikasta ja yhteisöllistä tulevaisuutta?
(Korjasin tässä erään virheen Ap-kartaltal) Siis Auringonpaluukartalla tässä huoneessa on vain Saturnus Skorpionissa 1 asteen edellä Nousumerkkiä, siis aika paljon ohjaileva voima koko tälle vuodelle! 

Tämän 'siivouksen' jälkeen on mukava kurkistaa läheisteni huoneita. Toivon samaa uteliaisuutta lukijoillenikin. 

perjantai 23. tammikuuta 2015

Mars vettä mittelöimässä

Mietin, olenko mitään oppinut astrologiasta Marsin jo kolmannen vuoden kierrokselta. Kurkistin vanhaan Mars Kalat-blogiini (kaksi vuotta sitten 1.2.2013) ja huomasin, että en minä silloinkaan vähempää tyhmä ole ollut. Herkästi olen sormeillut Kalojen energioita ja sitä miten se on vaikuttanut omaan elämääni. 

Kurkistelin myös, mikä oli tilanteeni silloin. Olin avoin uusille mahdollisuuksille. Niin nytkin. Aina vain. Aina vain löytyy uusia mahdollisuuksia, uusia tienhaaroja, uusia unelmia ja uutta uskoa tulevaan ja itseeni.

Tämä 'aina vain, aina vaan', voisi hyvin kuvata Kalojen energioita. "Minä uskon elämään. Kyllä kaikki järjestyy. Nyt levähdän. Odotan." Kaloille elämä on aina mahdollisuus laittaa kaikki uusiksi ja oppia uutta, kunhan he vain lähtevät liikkeelle ja jaksavat tehdä aloituksia. Heidän ajatusmaailmansa ei ole jämähtänyttä. Mutta se fyysinen liikkeellelähtö ja toimeksipano on, sanoisko hiton vaikeaa Kalojen energioissa. Yhtä hyvin on mahdollisuus myös kadottaa voima ja itsetunto. Uskoisin, että ihminen on herkimmillään Kalojen värähtelyjen aikana. Vesi liikehtii ihmisessä, saa aikaan erilaista liikuntoa, niin heikkoon kuin vahvaankin. Aivan kuin vesipyörre asennettaisiin käyntiin, jonka avulla sinkoaisi pois kaikki se ylimääräinen, mitä ei enää tarvita ja syntyy uutta tilaa. Ja ollaan ihan pökerryksissä.


Kuten nyt nousevat merivedet, ainakin täällä, alkavat peitellä uhkaavasti rantoja, särkeä huviloiden ja laitureiden kulmia ja laskea roskansa rannoille. Merivesi on noussut huolestuttavan korkealle viime viikkojen aikana. Onko lie syynä siihen Marsin yhtymä Neptunukseen. Tänään Mars on 8 astetta Kaloja. Se on ohittanut 2 asteisen Kuuni ja Neptunukseni, joka on 6 astetta Kaloja.  Kiertävä kuu on myös tällä hetkellä Kaloissa, 12 astetta. Siis itselläni on ollut myös Kuun paluu. Kummallista, että olen näinkin rauhallinen, en jumissa kuitenkaan! Tuntuu, että vesien kanssa vellovat tunteet liikkuvat enemmän muiden keskuudessa. Mitä tapahtuneekaan maailmalla Marsin tullessa Oinaaseen? Purkaus vai kätten lyönti uuteen alkuun?

Täällä kotinurkissani on sentään kaikki vesi jäässä. Ei kuitenkaan vesijohdot, vaikka niitäkin on syytä pitää silmällä. Lumi jäätyi kiven kovaksi ja on vaarallista tien varsilla olevissa möykyissä. Auto siinä särkyy! Kunpa jäätyisivät myös ihmisten tunteet tuolla maailmalla niin, että ehtisivät ajatella. Se mikä ei ole rakasta, on vihan vastike ja sen tulee olla poissa silmistä.

Voi kiltti Neptunus! Anna meille viisauttasi ja oikeanlaista rakkauden osoitusta mielikuvien ja illuusioiden sijaan! Nyt pitäisi olla sitä sydämen viisautta, eläimellisen hienovaraista viisautta ja vaistonvaraisuutta mikä estää tuhoamasta omiaan.  Ettei tuosta viisaudesta jäisi ajopuu, epävarmuuden ja päättämättömyyden vedenpitävänä mielikuvana. 

Mars ei välitä viisauksista, Kaloissakaan. Se vain toimii eikä jää edes katselemaan mitä sai aikaiseksi. Pikku ihmisille ne jää selvitettäväksi, kaikki tekemiset ja tekemättömyydet. Mars Kaloissa opettaa ja melkeinpä testaa sitä, miten löytää realiteetti ja käytännöllisyys kaikessa mitä tapahtuu. Miten laittaa jotakin  järjestykseen ja suunnitella työt ja aikomiset niin että olisi jotakin, mistä Oinas-kauden alkaessa voisi tarttua ja tehdä valmiimmaksi. 

perjantai 16. tammikuuta 2015

Saturnus neliö Kuu

Nyt tulkitsen jotakin ihan itse. Tulkitsen sitä kuitenkin vain omilla maillani, eli tuo haasteinen kuvio Saturnus neliö Kuu on omalla kartallani. Välillä se kyllästyttää. Nimittäin se, että penkoo toisten tekstejä kirjoista ja yrittää soveltaa niitä omiin maailmoihinsa. Mikä kylläkin on yksi astrologinen tarkoitus. Miksikäs muuten kirjoja kirjoitettaisiin?


Joskus on hyvä kuunnella omaa intuitiota. Senhän pitäisi olla aika kehittynyttä ihmisellä, joka on paljon maailmalla yksin kulkenut ja joutunut 'haistamaan' sopivan ja ei-sopivan asian tilanteisiinsa.

Kun Saturnus 'ankaroi' tai toisenlaista sanaleikkiä käyttäen ankkuroi pitkällä ankkuriköydelläään Kalojen meriä seilaavan vanhan ja kitisevän Kuu-venhoni samalla kun taivaalla pian koittaa Mustan Kuun aika Jousimiehessä (pari päivää ennen Uutta Kuuta), jolloin on syytäkin pysähtyä tutkiskelemaan omaa sisäistä kotoansa. Kun Kuu kuvaa tunnetta kuin myös fyysistä kotia, niin minulla pitäisi olla vähän kelju olo. Tosin kotiolot muutenkin ovat vähän kuin tuo vanha keikkuva purjeeni meren armoilla. (Taaskin unohdin pannun pesän, se sammui ja sähköä tikuttaa nopeasti kulumaan.) Talvi tällaisessa vanhassa metsämökissä tuntuu heppaselta. Kuin olisi karhu lumen alla, eikä pääse mihinkään ja haluttaisi päästä. 

Saturnuksen neliön mittaisen köyden päässä oleva ankkuri on ihan hyvä. Voinhan minä jättää purjeeni tähän ja uida vaikka maihin välillä. Se tarkoittanee sitä, että nytkin pyysin poikaa tähän viikonlopuksi katsomaan kissoja, pesiä sytyttelemään ja lunta luomaan, katolta myös, sillä aikaa kun itse kävisin matkalla. Poika suostui ja tuumasi, että tuo kaverinsakin tänne soittelemaan. Nimittäin tuolla ylhäällä omaksi ateljeeksini tarkoitetussa huoneessa on sen täyttävä rumpusetti. Mitenkähän tässä käy? Unohtuuko kissat ja muut?

Siinä voi käydä niin, että kun 'uin takaisin vanhaan keikkuvaan Kuuhuni', se on täynnä vettä (lunta) ja rotat ovat jättäneet purren. Ei muuta kuin työtä sitäkin enemmän! Pystyykö sitä olemaan silloin kiroamatta? 

Varmaan kiroan. Mutta kenelle se pitäisi kohdistua? Tuo Saturnus opettaa nimittäin tarkkailemaan tällaisessa neliössä, että 'mihin se kalikka loppujen lopuksi kalahtaa'. Pitää muistaa, että kaiken olotilan itse rakennan. Kaiken vaihtoehdon itse valitsen. Pitäisi miettiä monta juttua, ennen kuin päättää tehdä muutoksia, ihan arkisiakin. Jos on vaikea tilanne, olisi parasta vain OLLA. Tosiaan kuin karhu pesässänsä. Pitäisi ottaa itse vaarin kaikesta siitä mitä ympärillä on, eikä asettaa ketään muuta vastuuseen. 

Saturnus neliö Kuu. Saturnus on kuitenkin Jousimies nyt, liikkuvaisempi. Se ankkuri voi olla liian heppanen, sehän voi lähteä vaikka ajelehtimaan huomaamattaan. Ja ajaudun ihan arvaamattomille vesille. "Anna elämän kantaa", kuulin juuri tänä iltana eräässä ryhmäistunnossa. Sen teen ja otan vastuun, sillä kukas muu se "elämä" on kuin minä itse ja se mitä ympärillä tapahtuu. 

Täytyy myös muistaa, että tämä neliö on sulkeutuvana. Intuitioni kertoo minulle, että tässä tulee ilmi jotakin, josta puhutaan vielä jäljestäpäin. Kyseessä koti, sen rajoittuneisuus ja samalla oman mielen rajoittuneisuus itse kullakin. Anti tulla!

Jotta näkisimme Saturnusta nyt tuolla Jousimiehessä vähän laajemmin, minun on liitettävä tähän Mallan blogin sivu, jossa hän löytää maailmaa ja näkövinkkeliä vähän laajemmalta alueelta tarkastella. 

torstai 15. tammikuuta 2015

Jupiter kohtaamassa Saturnusta

Mitä tapahtuu, kun tuo suuri vellova kaasujätti Jupiter kierrollaan kohtaa juurikartan Saturnuksen. 

Saturnus on Jupiterin kokoon nähden noin puolet siitä, vaikka renkaineen Saturnus näyttääkin aika isolta. Eli jos fyysisellä taivaalla olisi tämä yhtymä, Jupiter täysin peittäisi Saturnuksen loiston. Nyt se uhmaa toista kuin pakkanen ikkunaa. Eikä tuollainen plexi-ikkuna estä talven loistoa näyttäytymästä! 


Kun se koskettaa sitä leimaa juurikartalla, jonka Saturnus on lyönyt persoonan syntymään, se muistuttaa jostakin jo aikaisemmistakin kanssakäymisistä. Koska Jupiterin kierto on vain 12 vuotta, se ehtii kolahdella nurkissa ja kulmissa. Vaikka jotkut tulkitsevat tämän yhtymän heikoksi transiitiksi, se on kuitenkin sen verran pitkäkestoinen (21.1.15-4.2.15 ja  tarkimmillaan 21.1.15), että tekee mieli penkoa siihen liittyvää 'ennustetta'. Omissa transiiteissa yleensä on tulossa niin rankka vuosi, mm. Pluto neliö MC, että nyt pitää löytää kaikki ne onnenkolot, mistä jotain hyvää energiaa voisi löytyä. Eikä tämä yhtymä ole mikään hiirulaisen kolo!

Jupiter siis edelleenkin puhkuu tuolla Leijonassa ja minulla 8. huoneessa. Tämä yhtymä voi olla kuolemaksikin (tarkoittaen alkuunlaittamia asioitani), jos en ota niistä vaarin. Mitä minulle luvataan? Katselin heti tuota 'tarkkaa' päivämäärää kuukalenteristani; uudenkuun jälkeistä aikaa Vesimiehessä. Olen merkinnyt erään vierailun kalenteriini. 

Astro.fi:n kalenterissa luvataan, että on odotettavaissa 'yhteiskunnallisen menestysreen' saapuminen kohdalleni. Hyppäänkö kyytiin? Vai annan sen mennä, enkä perään vilkuile? Jupiter ihan selvästi antaa minulla mahdollisuuden taas uusia nahkani. Saturnus ei ole jarruna, tai tässä sen verran, että voin hypätä kyytiin. Joka tapauksessa kyytiä on vetämässä sekä laajentuva Jupiter, että supistava Saturnus. Eiköhän siinä vauhti vähän nilkuttele kuitenkin?

Raimo Nikulan uusimmassa transiittikirjassa Planeettavoimat elämän rytmittäjinä on ihanasti esillä myös ne huoneet, missä mikäkin planeetta kulkee. Jupiterin kulkua 8. huoneessa hän kuvaa talouden ylläpitämiseksi, voi jopa olla nousujohteista panosta. En ainakaan veronpalautusta saanut enkä lottovoittoa, eikä ole kukaan tarjonnut apuaan tai rahojaan. Noh, vielä on kai toivoa, sillä siellä Jupiter viipynee kevääseen asti. 

Kovin helppoa elämää Nikula ei kuitenkaan lupaile, onhan yhtymät hänen tulkitseminaan 'kovia'. 
Esillä on Saturnuksen niukkuus tai epätietoisuus omista kyvyistä ja päämääristä. Siis edelliset lupaukset ovat nyt vähän ristiriidassa huoneen kanssa. Tältä transiitilta vaaditaankin tehokkuutta, kovaa työtä, eikä mitään palkintoja ole tulossa. On tarkistettava päämäärät, arvot ja pienimmätkin asianhaarat toimissa. "Nyt sinun tulisi yhdistää kypsää elämänkokemusta, omia havaintoja, lukemaasi ja oppimaasi yhteen nähdäksesi miten oma kehityksesi niveltyy suurten elämänkysymysten suhteen, missä on kitkaa, kitukasvuisuutta ja missä olet aidosti edistynyt ja kasvanut".  Tässä on vähän toisenlaista tekstiä kuin edellä astro.fi-sivuilla. 

Mitähän elämänhallinnallista puolta valoittaa Sven Stenberg ja Erkki Lehtiranta kirjassaan Astrologiset syklit ja elämänhallinta?

Aika samoilla aalloilla siellä kohdataan Nikulan tulkinnan kanssa: "Joudut kohtaamaan omat rajoituksesi ja estosi sekä ympäristön asettamat mielestäsi liialliset vaatimukset". Muutoksia työssä, perhepiirissä! Ah, toki lupaavaa on henkisen kasvamisen mahdollisuus! 

Mitä minä itse povaan itselleni? Koska minä tarvitsen rajat, itsekritiikin ja jupeterimaista tulta ja rohkeutta, luotan siihen, että ne asiat mitä olen alulle laittanut ja mihin olen ryhtynyt (mm.ilmoittautunut ATK:n jatkokursseille, asteroidikursseille ja oma astrologian kurssi), voi turvallisesti ehkä kantaa hedelmääkin. 

Parempi aloittaa jotakin uutta Jupiterin uhoavassa Leijonassa kuin pihtaavassa Neitsyessä! 

Näin tuli tätäkin elämänaluetta pienenä syklinä pohdittua. Jupiterilta tulee usein eräs kysymys hyvin esiin: "Onko sinulla rohkeutta, itseluottamusta ja voimia potkia omaa elämääsi eteenpäin silloin, kun mahdollisuuksia on näkyvillä?"

maanantai 12. tammikuuta 2015

Venuksen ja Merkuriuksen kvinkunsseja

Opiskeluuni kuuluu yhä astro.fi-sivuston vuositransiitit ja astrokalenteri. Houkutukseksi Tanhua kehittelee aina jotakin uutta kehiin. Uutta tuossa astrokalenterissa ovat mm. kvinkunssitulkinnat. 

Ja niitä tässä taas kertailen. Mikä olikaan kvinkunssi? Olen siitä kirjoitellut aikaisemminkin ja mieleeni on jäänyt 'valintamahdollisuus', ota tai jätä. Mitä muuta?


Kvinkunssi kuvataan symbolilla kulma alaspäin ja sen päällä hattu eli viiva. Se on ympyrässä eli planeettojen välisessä kulmassa 150 astetta. Joten tavallisimmin käytetyistä kulmista se on avautuvan kolmion ja opposition välissä. Se ikäänkuin jaksollisesti seuraa 'helpon kolmion' jälkeen uutta lähestyvää kahnausta tai tilaisuutta ennen oppositiota. Jos valitset hyvän tilaisuuden, millä porskuttaa eteenpäin, se haastaa miettimään uudelleen sen mahdollisuuksia oppositiossa. Jos valitset kahnauksen tai työnnät syrjään hyvän tilaisuuden, oppositiossa jäät murehtimaan tehnyttä tai nuolemaan näppejäsi. Oliskohan näin?

Tutkailen Raimo Nikulan kirjaa...taas kerran. "Kasvava kvinkunssi yhdistää tulen ja maan energiat. Tulos on toimintaa, joka tarvitsee hyvin tietoista ja tarkkaa ohjausta. Kasvava kvinkunssi kertoo usein siitä, että energiaa on tuhlailtu ja hävitetty ja on tarvetta järjestää uudelleen omat fyysiset ja henkiset energiat."  

Tämä kvinkunssina aspektista, mutta kuten Nikula myöhemmin transiiteista myöntää, että kun aspekteihin tutustuu, löytyy niistä myös transiittien perusluonteen. Aspekti on pysyvä, aina vaikuttava syntymäkartan mukaan, mutta transiitit ohimeneviä. Ymmärsin, että sulkeutuvissa kvinkunseissa on enemmän tunteet mukana, joita pureskellaan enemmän sitä seuraavassa neliössä.

Siis energian voi tuhlata tai koota ja käyttää se oikein (tai olla käyttämättä kokonaan), jotta se oppositiossa on tasapainoisempi? Tai neliöstä selviäisi helpommalla. KVINKUNSSI ON VALINTAPAIKKA! Se on välietappi, jossa saat mehuastian juotavaksi maratoonissa jos haluat tai renkaiden vaihdon automittelöissä.

Otanpa esimerkiksi nämä pikku kvinkunssit, joita astrokalenterissa on vuoden vaihteen yli singahdellut.

Venus avautuva kvinkunssi Pluto: Uhmata perinteellisiä turvallisuuden rajoja?
- Oikeastaan ennen joulua sen tein. Valitsin rauhallisen yksinäisyyden sijasta joulun, jolloin talo tulisi täyteen asukkaita. Oli mukava joulu!

Kun tämä kuvio tulee oppositiona, on varmaan jo muuta mielessä, ehkä juuri tuon joulun seuraamuksena.

Merkurius avautuva kvinkunssi Saturnus: Luotava vaatimus, missä muut ymmärtäisivät oikeuteni?
- Just. Vaadin, että minä olen emäntä joulun pyhät ja jakamassa töitä. Kaikki meni hyvin!

Venus sulkeutuva kvinkunssi Uranus: Tarjotaan kiehtova seikkailu!
- No oikeastaan. Saimme kutsun naapuriin ottamaan vastaan uutta vuotta. Mutta kiehtovasta en nyt mene takuuseen. En jäänyt niin pitkäksi aikaa. En oikeastaan ottanut koko tarjousta vastaan. Mitähän menetin?

Eikös sulkeutuvan kvinkunssin jälkeen tulekin neliö? Asiasta nähtävästi vielä keskustellaan, tarjotaan uusi haaste?

Merkurius sulkeutuva kvinkunssi Merkurius: Tuuletus. Aivoille uudenmakusia pähkinöitä purtavaksi?
- Kyllä. Olen ottanut! 

Ja neliössä saan sitten tosi haasteen tehtäväksi!

Venus sulkeutuva kvinkunssi Aurinko: Varoa syytöksiä!
- Jahas. Yritin tehdä oikein, pieleen meni. Mutta olipas hyvä tuuletus, mikä puhdisti ilmaa läheisen kanssa.

No varmaan vielä näistä asioista keskustellaan, kun aina jää jotakin sydämen päälle muhimaan.

Voi minun parkaa päätä! Sanon kohta kuin Nalle Puh: - Minulla on niin pienet aivot!

Kuitenkin yritän. 

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Marsblogini 3 vuotta vanha!

Huomasin, että tätäkin blogia olen tehnyt 3 vuotta. Olen kirjoittajatyyppi ja aina se 'helppaa', kun voi ajatuksia purkaa tai tutkia ja tonkia jotakin. Tartuin tähän Mars-aiheeseen 4.1.2012, koska silloin Mars teki peruutusta Mars-Neitsyelleni, ja aika oli vahva aivan uudenlaiselle toiminnalleni muutenkin. Halusin testata kuinka Mars-kulmat toimivat. Nehän pitivät ihmeesti paikkansa. Samalla sain mahdollisuuden opiskella syvemmin tätä astrologiaa. 

Tässä blogini ensimmäinen kuva Marsin voimasta, kuva, jonka ystäväni Vappu Kallio on ottanut runokirjaansa jokiheijastuksena. Laitan sen synttärihetken kunniaksi myös tähän.


Marsin ja omakohtaisten kulmieni ohessa olen kaikkea pystynyt muutenkin laajentamaan ehkä esimerkkinä lukijoillenikin. Suosittelisin heillekin samanmoista opiskelutapaa. Tässä jos missä olen joutunut paneutumaan astrologiaan. Vaikka lukijoita ei montakaan näy tuossa sivullani, niin sivulla käyntien määrä vuosien myötä on kasvanut. Noin 50-100 lukijaa käy päivittäin tämän blogini sivuilla.

Suosituin teksti, kas kummaa, on juuri tuo aihe "oma kartta-oma napa laajenee", jota en ole tarkoittanut mitenkään laaajemmasti käydä aiheena läpi, vaan pikemminkin se oli hetken heilaus. Mutta se todistanee sen, että lukijat myös haluaisivat tutustua omaan karttaansa laajemmalti sitä ymmärtäen. Yhä enemmän on harrastelijoita, jotka haluavat ymmärtää sen koukeroita ja oppia itse lukemaan karttaansa. Sitä mitä kaikkea kartta voi sisältää. Se on oma ammattikielensä. Ja tiedän senkin, että kirjat eivät aukene tuosta vain. Itselläni esimerkiksi Nummelan kirja lojui melkein koskemattomana hyllyssä vuosia. Jo kieli ja käsitteet olivat liian outoja. Ajattelin, että tuollaiseen alaan tarvitaan hurjan älykäs matemaattisesti taitava ihminen. Jota minä en ollut. Mutta... jos on tahtoa ja mielenkiintoa, oppii mitä vain!

Siis olen yllättynyt kuitenkin lukijamäärästä, sillä itselleni kaikkea olen etupäässä tutkaillut ja kirjoitellut. Ja eihän me ihmiset paljoa toisistamme poiketa toiminnallisesti ja tunteittemme puolesta. Meillä kuitenkin on aivan yksilöllinen kartta, kuten on sormen pää tai käsien linjat, käsiala tai ulkonäkö.

Ei minua haittaa, vaikka muutkin lukevat päiväkirjamaista tekstiäni, jossa olen lainaillut, viittein kylläkin, muiden tekstejä. Olen iloinen, jos joku saa siitä kimmokkeen tutkia ja lukea itsekin enemmän. Kiitos ennenkaikkea Nikille (Kuunkierto-blogi)  palautteesta ja opista, jota olen häneltä vuosien varrelta saanut ja monelta muultakin! 

Taidan jatkaa... 

tiistai 6. tammikuuta 2015

"Povvaus ittelleni"

Nyt tohdin vähän vilkuilla omaakin tulevaa vuottani. Siihen käytän tätä karttaa astro.comista ja astro.fi-sivuston transiittilistaani. Kartalla näkyvät tämän hetken planeetat vihreällä uloimpana.

Neliö haastavat elämääni ensi vuonna!

Ensinnäkin alkuvuodesta Saturnus neliöi Kuutani tammikuussa ja tekee sitä kevääseen saakka. Oliskohan tulossa kovia pakkasia, ja kriittisyys talon lämmönpitoon kasvaa ja tähän koko asumiseen tässä? Saturnus majailee nyt kuitenkin tuossa persoonani huoneessa, joten voihan se koskea muutakin, oman mielen syvyyksiä. Ja varsinkin sen nykyista Jousimies-tilaa. Kun olisi niin mielenkiintoisia matkoja, kursseja, mutta... Kuka lämmittää taloa ja kuka hoitaa kissojani? Siinä jo omakin mielen jarru päällä. Joka tapauksessa varasin asteroidikurssin Tampereelle tammikuussa, uhmakkaasti vastustaen neliötäni. Syteen taikka saveen!

Helmikuun lopulla on tiedossa jotain mukavaa, Jupiter on sekstiilissä työnakseliini ja jättämässä yhtymää karttani Saturnukseen. Alkaisiko meneminen helpottua?


Maaliskuun puolivälissä on Uranuksen oppositio MC:lle viimeisen kerran korostuneena. Sitten se transiitti jättää minut rauhaan. Paraneeko jalka-pöytäni ehkä?

Sen jälkeen nostaa päänsä Pluto-peijooni. Se tulee maalis-kuun lopulla neliöimään työnakseliani. Miksi taivas puuttuu tekemisiini,  siihen miten toimin ja mitä teen!! Tuo näyttää jo pahalta, sillä Pluton transiitit kestävät pari kolme vuotta ja vaikuttaa jo nyt, Tekemiseni joutuvat syyniin, jossa joudun ehkä muuttamaan asenteitani. Plutohan kulkee juuri nyt omien voimavarojeni ja taloudenpitoni huoneessa. Vestan luova tulikin siellä palaa. Enpä epäile, vaikka tuo luova hulluuteni menisi yli äyräiden. Joten silloinhan Pluto tulee laittamaan minua vähän aisoihin. Myönnän, että tarvitsen välillä kurinpalau-tusta. En tähän murheenkryy-niin tai opetukseen halua nyt syventyä sen enempää.

Loppuvuosi näyttää kuitenkin mukavemmalta Jupiterin ja Marsin transiittien hyvissä kulmissa. Jupiter muutenkin muuttaa merkkiään Neitsyee-seen. Mutta varmaan palaan tuohon Pluton osoittamaan kulmaan tuonnempana. Jotain tähdellistä asiaa sillä on minulle.

Seppo Tanhua tulkitsee Ravun vuotta näin ihan yleisesti! Oma linja pitää uskaltaa säilyttää!




maanantai 5. tammikuuta 2015

"Povvauksia 2"

Sitä en tiedä, kuinka astrologit tekevät nk. vuosihoroskooppeja. Siis mistähän kartasta he niitä tekevät, mille päivälle, mitkä koordinaatit? Entä kuukausihoroskoopit? Sen tiedän, että jonkin kartan planeetta-asetelma heillä on esillä, josta he katsovat myös sen vuoden transiitit. Minusta on mukava katsella uuden vuoden karttaa, mutta lopussa vilkaisen myös transiitteja. 

Minä käytän nyt tuota samaa karttaa lähiympäristööni, mistä katsoin kaupunkiakin, sillä kyllähän tässä kylälläkin tapahtuu. 

Pienellä kylällä, varsinkin lama-aikoina, kyläläisten on turvauduttava toisiinsa tavalla tai toisella, jotta elämä olisi mukavampaa. Kylä, josta löytyy tällainen yhteisöllinen toiminta, on se kylä, jonne lapsetkin myöhemmin rakentavat talonsa. 

Ja siksihän minäkin tässä viihdyn, on hyvä olla, on auttavia ystäviä ja naapureita. Koti on siellä, missä ympärillä on lämminhenkiset ihmiset ja hyvä kontakti heihin.

Tässä on taisteltu tuulimyllyjen puolesta ja vastaan. Nyt taisi luonto, sen rauha ja historiallinen kulttuuri voittaa. Mutta ihan varmaa se ei vielä ole.

Yhä rakentaa joku taloaan tälle kylälle, vaikka siellä ei olekaan kauppaa tai koulua enää, ei edes nuorisotaloa. Kauppa piti lopettaa, kun asukkaat toivat kaupungin isommista valikoimista ruokansa. Koulu piti lopettaa, kun ei ollut enää tarpeeksi eräässä vaiheessa oppilaita. Nuorisotalo piti polttaa pois, kun siinä oli homevaurio. Tällainen tila on varmaan hyvin yleistä koko Suomessa.

Talkoovoimin rakennettu liikuntahalli on yhä kyläläisten käytössä ja sopimusta eteenpäinkin on tehty. Sinne on mukava keskittää karaokeiltoja ja muita juhlia. Talkoovoimin se on uusittu, maalattu ja siivottu. Talkoovoimin kylällä kulkevat upeat ladut pitkin mäkiä, ja kesällä uimapaikka soramontulla pidetään kunnossa. Mikä kylä! 

Tällaista kehumista ei kukaan jaksa lukea, mutta tämä liittyy siihen miten tähtikarttaa luen kylän tulevalle vuodelle. Oikeammin opettelen lukemaan.

Tämä vuosi syntyi Härkä-Kuulle ja sopii tämänkin kylän henkeen. Kotiseutu, synnyinseutu on tärkeä ja sen mukavuudesta ja turvallisuudesta pidetään kynsin hampain kiinni. Sivukylän asukkaiden yksi arvo kaiken sen ostosetäisyydestä huolimatta on kuitenkin luonnossa ja omassa rauhassa. Yleensä kaikki pitävät metsissä samoilemisesta ja puutarhuroinnista.

Pienillä kylillä myös vastuu ympäristöstä ja omasta viihtyvyydestä tunnistetaan paremmin. Siitä syntyy yhteistoiminta, johon sitten virkamiestaholta usein ollaan työntämässä ylimääräistäkin vastuuta. Tehkööt he, jotka viitsivät. Siksi Kauris-Aurinko kai oleleekin tuolla 10. huoneessa, missä tarkkaillaan myös elämäntarkoitusta. Kartan useimmat planeetat ovat sijoittuneet kartan oikealle puolelle, joka kuvaa muutenkin riippumattomuutta ja oma-aloitteellisuutta.

Vesimies-Mars on oppositiossa Leijona-Jupiterin kanssa. Vastuutehtävät ovat usein puntarissa myös siinä, miten paljon jaksavat toimia he, jotka ottavat sitä yhteistä vastuuta. Joka-tekee-taholle usein sysätään liian raskaita taakkoja. 

T-risti on muistutus kaiken haavoittuvuudesta myös, tekijöiden uupumisesta. Kun jotain on tehty, on vastuu myös sen säilyvyydestä ja päivityksestä. Haasteena esim. tuo Viinapolku, jonka uusi haaste näkyy raskaan lumen taipuneista puista. Keväällä uudet huoltotyöt edessä. 

Eiköhän tuohon samaiseen vastuuseen liity tuo Kuunsolmu, joka väistämättömästi nyt iskee silmiini tuossa huoneessa 6, työn ja velvollisuuksien alueella. Tasapainoisuutta etsivä Vaaka-merkkinen Kuunsolmuhan on Kuun ja Auringonradan kohtauspaikka. Kuunsolmu on symbolina kyvystä ottaa haasteita vastaan, muun muassa. Raimo Nikulan mukaan tässä huoneessa sijaitseva Kuunsolmu tarkoittaa kovaa työtä, uudenlaista kouluttautumista ja palvelemista henkisten ihanteiden parissa.

Voi olla, että kyläyhdistyksen jäsenet välillä voivat kokea väsymystä eivätkä jaksa tarttua kaikkiin haasteisiin. Olisikohan vuorossa lepovuosi? Omakohtaisesti tunnen myös, että liika on liikaa, joskus pitää vain ottaa rauhallisemmin. Liikuntareittejä on rakenneltu. Siis nyt vain niitä kulkemaan ja nauttimaan siitä, mitä kylällä jo on! 

Entä ne transiitit? Kun katson tuolle kartalle vuoden 2015 transiitit, siellä ei näy muita kuin Jupiterin ja Marsin transiitteja, ei sen kummempaa kuin mitä edellä olen nähnyt. Tässä taisi tulla sellainen kylävuodotus samalla. Näinkin voi astrologia toimia, objektina nähdä jotakin selvemmin.

lauantai 3. tammikuuta 2015

"Povvauksia!"

Minnekähän johtaa luminen, mystinen polku!?

Suurin povvaus mitä minulle on koskaan tehty, oli povarieukolla käynti, kun olin 15. Povari luki korteista, että "saat siskon, eikun veljenkin, tässä on jotakin outoa, ovatko he kaksosia". Äitini nauroi, ettei ikinä enää. Mutta niinpä kävi, että hän synnytti pojan aivan uudelle isälle, joka luuli ettei lapsia saa. Ja äitipuoleni synnytti tyttären isälleni. Samana vuonna! Eiväthän he kaksosia olleet, mutta ihana veli ja sisar minulle! Suuri yllätys! Povarieukko tiesi!

En usko sääpovvauksiin. Usein ne yllättävät. Luotettavin povattu asia on aika, ja siitäkin puhutaan, että kaikki menee suuremmalla vauhdilla kuin ennen. Ja vaikka povaan itselleni seuraavan päivän toimet, niin se nyt ei ainakaan pidä paikkaansa. Povvausta on vauvankin syntymä, mutta sekin tulee sitten kun haluaa. Taloutta povataan, polittiikkaa povataan, ainakin uhkina molempia. Ja sitten tuleekin jokin yllätys takin hihasta! 

Onko sitten astrologinenkaan povvaus sen kummempaa! Olen lukenut niitäkin povvauksia nyt sieltä ja täältä. Ihan mukavaa Saturnus Jousimiestä ja Jupiter Leijonaa, mutta myös uhkakuvana Pluton ja Uranuksen neliö vielä maaliskuussa. Jopa luonnonkatastrofeja povattu! 

Nyt povaan meille kaikille vieressäni asuville, mitä taivas povvaa sillain lyhykäisesti. Tässä ihan uuden vuoden kartta oman paikkakuntani koordinaateilla huoneineen kaikkineen kello 12.00 1.1.2015. Tästä luvusta tulee muuten 13 eli neljä. Yleisesti ottaen tasapainoittuva vuosi! Tarttisko muuta povatakkaan? Noh, tässä kartta!

Ihan selvästi tuossa näkyy paikkakunnan omistaan pitävä, nurkkakuntalainen olemus 1. huoneen Kuu Härässä. Siitä rakentuukin T-risti Jupiterin ja Marsin kanssa. Täällähän tapellaan kynsin hampain ydinvoimalan tulemisesta ja ei-tulemisesta. Vaikka sen tulemista pidetäänkin melkein varmana, teitä rakennetaan jne., niin suuri osa ihmisistä suree sitä ja yhä yrittää taistella luonnon ja turvallisuuden puolesta. 

Tuohon Kuuhun on liitoksissa myös mahdollisuuksien kolmio Saturnuksen ja Venuksen kanssa. Saturnus haluaa vapautta, uutta aikaa ja Venus takaa työtä. Saapa nähdä!

Tulinen Uranus näyttää pahalta, mutta se onkin huoneessa 12, jossa voi piilossa olla vielä jotakin. Sellaistakin, joka voi estää ydinvoimalan rakentamisen, ainakin hidastamisen. Kun siellä samassa huoneessa on Kalat Kheiron peloissaan ja Neptunus sydän sydän syrjällään ja  Mars haluaa laajentua. Toivottavasti järki ja tieto (Merkiurius) hallitsevat koko ydinvoimahanketta! Aurinkokin on 10. huoneessa, jossa sen energioita on hallitsemassa Saturnus ja ura elämäntarkoituksineen. Oikeasti Saturnus on kuitenkin 7. vuorovaikutusten huoneessa ja siellähän on myös soturi Pallas Athene. Onko elämäntarkoitus tuottaa työtä, rahaa, vaurautta ja sähköä? Vai onko tarkoitus taata ihmisille luonnon säilyminen, vanha kotiseudun turvallisuus ja hissukseen eläminen? Kummankohan puolella tuo Pallas on?

Vaaka siis tuon edellisen kysymyksen kanssa on aika tasoissa. Puoleen ja vastaan. Oikeastaan, kun Ascendentti on Härässä Kuu siihen yhtyneenä, voisin povata, että tässä nyt käy niin, että sittenkin kotiseutu voittaa ja ulkomaiset yritykset (jälleen) jäävät näppejään nuolemaan.

Vaikka... tuo on kyllä aika paha, tuo Jupiter ja Juno 6. työn huoneessa! Siinähän tehdään naimakauppaa ja vieläpä työn ja kehityksen huoneessa! 

Joten tämä kotiseutupovvaus on nyt hyvin veitsenterällä! Itse povvaus meni aivan keskeisesti tuohon ydinvoimalaan, mutta se on turkasen tärkeä ja keskeinen asia nyt paikkakunnalla.

Osaisko joku toinen povata paremmin? Pitänee seuraavan kerran povata vähän lähemmäs omaan lehmään... Tuo kartta näyttää aika mielenkiintoiselta. Muistaa täytyy kuitenkin se, että se on tosiaan vain hetken kartta, vaikka ihan hetkessä ei paljon muuta liikukaan kuin nyt jo tänään Kaksosissa oleva täysikuu. 

Mutta leikin, että tämä oli se tinanvalaus.