torstai 16. huhtikuuta 2015

Miten luoda kosmisten energioitten maisemaa?

Olen hauskasti oppinut 'maalailemaan' oman elämäni maisemaa astrologisten oppien auttamana. Ja tartun joskus pyyntöihin maalata niitä muillekin.

Apuvälineitä siihen löytyy monenlaisia. Kirjojen ohella olen ostanut avuksi myös astro.fi:n tarjoamia palveluja, jotka eivät mielestäni ole kalliita. Astrokalenteri, transiittilista ja oman astron vuositransiitit ovat edelleenkin tarpeen minun opiskelussani. Tiedän, että jonakin päivänä tilaan itselleni ehkä tuon Solar Fire-ohjelman, enkä enää tarvitse noita edellä mainittuja tukia. Ne ovat vain niin helppoja seurata kuitenkin. Olen myös oppinut seuraamaan astro.com:n erilaisia karttoja, kuten auringonpaluu- ja progressiokarttoja. Ja luen suomalaisten sekä ulkomaalaisten astrologien tulkintoja. Astro Logoksen lehdet tarjoavat oppia runsain mitoin! Enkä voi unohtaa kurssejakaan mitä olen saanut käydä. Paljon saanut, kiitos!

Siis jos haluaa oppia jotakin, tarjolla on runsain mitoin ilmaista oppiakin avoimesti.

Astrokalenterista näkee heti mitkä kosmiset energiat ovat vaikuttamassa. Siellä on esillä 'pitkäaikaisesti vaikuttavat planeetat' sekä seuraavalla rivillä ne planeetat, jotka kyseisen kuukauden kartalla ovat vaikuttamassa. Minun huhtikuulleni ovat syttyneet Merkuriuksen lamppusymbolit suurin joukoin. 

Näin voin siis maalata kosmisen maisemani tässä. Se näyttää tällaiselta kuvasymboliikaltaan:


On Härän aika, joten nyt ollaan turvallisesti maalla. Ihanaa aikaa työskennellä puutarhassa, puhdistaa sitä talven jäljiltä ja laittaa siementä itämään.

Uranus oppositio MC:n kaltaiset myrskyn mainingit ovat hiljentyneet, lipuvat taka-alalle. Jos Uranuksen muutokset ovat fyysisiä, niin olen sen kyllä tuntenut jalkapöydässäni ja väsyneessä selässäni. Näin olen todella joutunut miettimään ja valitsemaan tekemisiäni, harrastuksiani ja sitä mitä enemmän pitäisi ottaa esille. Uranuksen nykyinen Oinas-energia ei ole kuitenkaan luopumista, päin vastoin hinkua tarttua johonkin uuteen asiaan. Joskus jonkun asian luopuminen antaa tilaa uuteen asiaan tarttumista. Karttani Uranuksella on myös sulkeutuva vinkunssi Marsille, ja ajaa näin mukavasti uutta asiaani, kunhan vain teen oikeat valinnat.

Tuossa maisemassa nousee kuitenkin uhkaava pilvi esille. Se on minulla Pluton avautuva neliö MC:lle kahden vuoden ajaksi eteenpäin. Kun tuossa rannalla kävelin kauniita kiviä etsien ja sade uhkasi, katselin mahdollisuutta juosta turvaan. Löysinkin kalliosta edessäni luolan tapaisen suojan. Luolassa hämmästyneenä katselin sen seinämiä. Ne pyöreät kivet, mitä rannalla oli meren huuhtomana runsain mitoin, olivat täällä kiinni vanhassa laavakivessä myös kalliossa. Ymmärsin, että nuo pyöreäksi hioituneet kivet olivat tosiaan ikivanhoja, jo muinaisten tulivuorten purkausten edeltäviä muotoja. Ja noita kiviä vesi voimallaan irroittelee vanhoista laavakallioista (Turkin Antalyan rantaa). 

Mitä se opetti minulle sadepilven alla? Se opetti, että se mikä näyttää helpolta ja tarjolla olevalta, on menneitten aikojen tulosta. Kaikki mikä on nyt, onkin monien aikojen ja tapahtumien syntymää. Eli kaikki mitä minulla on nyt, on syntynyt monien resurssien tuloksena. Ja sitä kaikkea minun tulee arvostaa, kiittää ja siitä ottaa oppi. Voin vain muuttaa hiukan sen tarkoitusta ja parhaiten olemalla kiitollinen sen kaiken menneestä. Näin voin hyvällä toimia ja ulkoistaa toimintaani.

Tätä ei ymmärrä nyt kuin minä itse. Mutta voi antaa vinkkiä esim. Pluton energioista. Ihminen voi aina ymmärtää jotakin enemmän, syvemmin ja paremmin. Ja voida myös paremmin.

Merkuriuksen 'lamppusymbolit' astrokalenterissa toimivat nyt tässä hyvinkin valaisevasti. 

Tuossa maisemassa on vielä mukana märkä, raskas hiekka, jossa kävelessäni jalat alkoivat tuntua aika raskailta ja etsin kovempaa maata. Saturnuksen sulkeutuva neliö Kuulle. Samaa märkää maata kaivelen kotinikin nurkilla. Talon kivijalan saneeraus käynnissä. Sen reunalle salaojaa, soraa ja mitä kaikkea vielä. Mietin, muuttuuko talon turvallisuus siitä missä se on jo kestänyt lähes 70 vuotta. Miksi minä mitään tekemään, jos ei kuitenkaan kauaa jaksa tässä olla? Kaikenlainen kritiikki mielessä, epäluulo, turhautuminen ja vaikka mitä. Aikamoista Saturnusta kaikki...

Kuvan taka-alalla on kuitenkin luvassa kuulas uusi aamu. Uskotaan siihen, eletään se ja taas päivä kerrallaan. Muistan, että Jupiter kulkee Leijonassa, missä ei pelätä mitään. Ja missä se vieläkin sivelee positiivisuudellaan minun juurikarttani Plutoa ja Saturnusta.

1 kommentti:

  1. Wau! Luin Kirsin blogista, että Pluto aloittaa viiden kuukauden kestävän perääntymisensä. Se tarkoittanee sitä, että tuo Pluto-pilvi tuolla kuvassa siirtyykin pois vähäksi aikaa ja saan hengähtää ilman syvällisempää mietiskelyä. Siihen palataan sitten vasta ensi talvena, trallallaa...mutta kuitenkin on hyvä välillä paneutua ympärillä olevaan elämään, nähdä sitä tarkemmin, varistaa napakoru pois.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!