maanantai 1. syyskuuta 2014

Olavi Asikaisen opissa nousumerkistä

Toin edellisessä blogiosiossani esiin omat mietteeni nousumerkistä ja siihen heijastuneista puhtaista energioista. Sitten lueskelin Olavi Asikaisen ajatuksia siitä ja yleensä astrologiasta. Hän on kuitenkin eräänlainen pioneeri ja veturi Suomen astrologisella alueella. Hän tuo esille paljon mielenkiintoista huomiota astrologiasta. Hänen korjattu versionsa kirjastaan Tähdet ja kohtalomme on vuodelta 1985, alkuperäisen hän julkaisi jo vuonna 1967.


Eräs seikka, jonka hän toi esiin, nostatti kulmakarvojani. Kuka toi astrologista tietoa ensimmäisenä Suomeen? Itse Mikael Agricola opiskeltuaan sitä Saksassa. Olisipa mukava saada tutustua hänen kirjoituksiinsa siitä enemmänkin. Liekö olemassa suomennettua tekstiä?

Asikainen tekee myös mielenkiintoisen jaon astrologien keskuudessa. En voi lyhykäisesti olla siitä kirjoittamatta eli jonkinlainen paremmuusjärjestys tässä, tosin lyhykäisesti karrikoiden:
1. Synnynnäiset astrologit eli luontainen taipumus, joilla on mahtavat astrologiaan vievät tähtiasennot.
2. Analysointikykyiset astrologit
3. Lainaaja-astrologit, jotka latovat tulkintoja lukemistaan kirjoista.
4. Omia juttujaan lisäävät ja vakaumuksellista paatosta vakuuttavat astrologit
5. Pintapuolisten pikahoroskooppien tekijät
6. Monistehoroskooppien kynäilijät
7. Ketkä tahansa kyhäilijät luonnehoroskooppien teossa, jotka eivät tiedä astrologiasta paljoakaan.

Joopa joo. Sitten saa kuulla kunniansa myös nämä elektroniikan hyväksikäyttäjät, jotka tekevät tietokonehoroskooppeja. Siitä syntyy hänen sanoillaan hyvin vajavainen, vain noin 5-10 prosenttinen näkemys kokonaisvaltaisesta tulkinnasta.

Asikainen korostaa itsensä ymmärtämisen oppimista. "On ulkopuolisen tavoin tunnettava oma mieli ja luonne voidakseen täydellisemmin ymmärtää toisten suhtautumista itseensä". Oman luonteen tarkkailu luo harmoniaa ulkopuolisen maailman kanssa. Tätä Asikainen nimittää käytännön astrologiaksi.

Aurinko on maapallomme elämänantaja, kuten se on myös sitä ihmiselle. Se on kuitenkin yleisempää, kollektiivisempaa. Luonteenpiirteen antajana toimivat enemmän Kuu ja Nousumerkki.  Kuten myös jokainen planeetta antaa siihen oman erillisvaikutuksensa. Kaikki vaikuttavat yhteisesti.

Asikaisen kirja kertookin etupäässä Nousumerkistä ja sen vaikutuksesta persoonan rakentajana.
" Niin kauan kuin jokin tähtikuvio on nousemassa itähorisontissa, niin pitkään se hallitsee vuorokauden kulumista, kunnes seuraava kohoaa ylös ja ottaa 'vaikutusvallan' omakseen." Tähän perustuu ihmisen luonteenpiirre keskeisimpänä Asikaisen mielestä.

Olisikohan tässäkin siis huomioitava se, miten alussa tai lopussa tähtimerkin vaikutuksen piirissä on syntynyt? Jos on syntynyt merkin alussa, se vaikutus on enemmän. Jos on syntynyt lopussa, sen vaikutus on vähäisempi jo ajallisesti ja siksi on otettava huomioon jo seuraava tähtimerkki, joka on nousemassa. Onkohan tässä järkeä?

Taisin kuitenkin ymmärtää jotakin nousumerkki-käsitteestä! Jotakin 'haistoin' . Eli eihän kukaan synny kuukauden (Aurinkomerkki) massaluonteiseksi, vaan omaksi yksilökseen, kuten Asikainen kirjoittaa.

Itse ymmärrän Aurinkomerkin energian lähtöenergiaksi ja johon energiaan persoona palaa kriisitilanteissa tai elämän kohokohdissa, josta ottaa taas voimansa ja viisautensa. Mutta luonne kehittyy nousumerkin kautta. Jos tarkkailen tässä suhteessa itseäni, niin kriisitilanteissa kallistun rapumaiseen kuorenkätkeytymiseen miettimään asioita ja yksi tapa miettiä niitä, on rakentaa jotain turvallista 'pesää' ympärille. Kun siinä märehtdin aikani asioita, taas elämä voittaa, kurkistan pesästä ja lennän 'maailmalle' kasvattamaan itseäni.

Tietenkin Suomessa jo sen napapiirin sijaisuudessa kaikki merkit eivät toimi yhtä vahvasti. Nousumerkkisiä Rapuja, Leijonia, Neitsyitä, Vaakoja ja Skorpioneja on eniten, kun taas Oinaat ja Kalat ovat vähemmistönä.
Mielenkiintoinen kansa tässä merkityksessä! Olemme yhteisöpersoonia! Vai olemmeko?

Asikainen uskoo nousumerkin fyysiseen rakenteeseen. Katselin vähän hänen tulkintaansa skorpioninousuista, johon itsekin kuulun, nippa nappa. Etelämaalaisen näköinen (pitää paikkansa, minulla on tumma iho), juutalaisen profiili (pitää paikkansa siskooni ja poikaani, mutta itsellä on pottunokka), tummat silmät ja läpitunkeva katse (pojalla kyllä), päälaki tulee helposti paljaaksi (aha). Luonteena itsevarmuus ja peräänantamattomuus (ehkä). Ankaruus, itsepäisyys, epäluuloisuus ja vallanhalu (jotakin). Viisas, tasainen käytös, vaikuttava esiintymistapa. Ylpeitä, kostonhaluisia, itserakkaita. 

Hei, tuo vaikuttaa pahalta. Eikö mitään positiivista? Tarmokkaita, kestäviä ja hellittämättömiä intohimossaan, vastuuntuntoisia....He saavat elämänsä varrella usein monia vihamiehiä! Nautinnonhaluisia, mustasukkaisia.

Skorpioneja nimitetään menestyjiksi. Tunnen näitäkin, mutta esim. poikani vaeltelee Lapin tuntureita ilman vakituista työtä. Siskoni on menestyjä. 

En varmaankaan tunne itseäni. Olen yleensä pitänyt itseäni jousimiesmäisenä. Ja taulukkojen mukaan minun pitäisi ollakin jousimiesnousuinen. Jos olisin syntynyt Helsingissä, olisinkin. Mutta kun olen syntynyt Pohjanmaalla, persoonaani on tarttunut pohjoinen synkkyys skorpparinousuisena. 

Kun luen jousimiehen fyysisestä muodosta, löydän itseäni enemmän; pitkä ja hoikka, nopealiikkeinen, usein etukenossa menevä, voi olla kumara. Kasvot soikeat, pyöreät posket, suora nenä, tummat silmät, ruskeat hiukset. Luonteessa avomielisyys ja suurpiirteisyys, hyväntahtoisuus ja ihmisystävällisyys. Käytös on vaihteleva, mielialan muutosalttius, yliampumista, liioittelua. Eivät unohda kokemaansa vääryyttä. Levottomia ja itsepäisen riippumattomuuden halu vallalla. Yritteliäitä, ujostelemattomia ja välittömiä, ailahtelevaisia. Innostuvat helposti ja lähtevät mukaan. Tuovat esiin oman mielensä ja käsityksensä asioista. Oikeudenmukaisuuteen pyrkiviä. Itsenäisyys ja riippumattomuus heidän keskeinen luonteenpiirteensä.

Hm. Ystäväni voisivat tuosta poimia, kumpi olen. Itse löydän itseäni molemmista. Tasapainottelen jousimiehen nuolen päällä ja yritän estää skorpionin pyrstön piikkiä. 

Mielenkiintoista tämä on!! Suosittelen muitakin astrologiasta kiinnostuneita palaamaan välillä Asikaisen ajatuksiin astrologiasta.

Minulla on tulossa syyskuun toisella viikolla Marsin yhtymä Nousumerkille. Tarkastelin mitä teinkään kaksi vuotta sitten saman kuvion hoiteissa. Silloin suunnittelin salaojan kaivamista ruusutarhaani. Kaivatin sen muilla. Enkä ihan niinkään, vaan lämmitin pyynnöstä savusaunan, keitin kahvet ja olin emäntänä eräälle porukalle, jotka pyysivät saada maksaa illasta. Sanoin, että jos toisitte lapiot. Ja salaoja syntyi tunnissa suurelta porukalta, aika johon itsellä olisi mennyt viikko kipeällä selällä. 

Aikaan ja mahdollisuuksiini reagoin, ratkoin ongelmaa, toimin luonteeni mukaisesti itsevarmana ja kekseliäänä. Ja kaikilla oli hyvä! Mars kärjistää tuollaisella kuviolla luonteen piirteitä ja toimii sen mukaisesti. Näinkö se tapahtuu? Samalla tavalla katselen nytkin grillipaikan kaivamista ja tunnustelen voimiani. Olen luvannut lämmittää saunan kahdellekin porukalle maksamalla täten heille 'omaa velkaani'. Toisaalta mietin jotain aivan muuta alkavaksi, joka ehkä sopisi avoimeen luonteeseeni. Nyt tähdet voivat osoittaa hyvää aikaa tähän. Onkohan minusta tulossa tähtiuskovainen?


1 kommentti:

  1. Selasin nettiä ja löysin tietoja Olavi J. Asikaisesta Tampereen Astrologisen seuran jäsenkirjeestä 3/2010:

    Olavi J. Asikainen in memorian 24.6,1931 Terijoki klo 11.30 - 2.7.2010

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!